Kirkkohistorian oppikirjat kertovat kristinuskon voittaneen pakanuuden kolmesataa vuotta kestäneiden vainojen jälkeen. Monet ovat nielleet kirkon propagandan sellaisenaan ja toiset ovat olleet valmiit hylkäämään koko kristinuskon sillä perusteella, että kirkko valehtelee. Mutta kun kirkko ja kristinusko pannaan omiin lokeroihinsa, asia selvenee.
Osmo Pöysti: KIRKKOHISTORIAN SUURET VALHEET
Copyright ©: Osmo Pöysti
2003-2004, Kuru, Finland
2004-08-03
Papit tulevat
Onko sinua koskaan ihmetyttänyt se, että Uusi Testamentti ei puhu papeista? Vanhassa Testamentissa papit olivat yleisiä, mutta kristinuskoon papit eivät kuulu. Uuden Testamentin seurakunnassa jokaisella uskovalla on omat lahjansa, karismansa, ja kaikkien tulee niitä käyttää, kukin toistensa parhaaksi. Kristillisen seurakunnan sisällä vallitsee tasavertaisuus, isotita. Toisaalta suhteessa ei-uskoviin jokainen kristitty on pappi.
Syyrian Antiokiassa syntyi noin vuonna 90 monarkkisena piispuutena tunnettu harhaoppi. Harhaopin perustaja Ignatios ryhtyi diktaattoriksi ja teki seurakunnan muista jäsenistä "maallikoita", äänettömiä yhtiömiehiä. Harhaoppia kehitti edelleen filosofi Justinus. Filosofeilla oli virkapuku, filosofin viitta. Kun Justinus oman käsityksensä mukaan tuli kristityksi, hän ei kuitenkaan luopunut filosofin viitasta. Pian kaikki seurakuntadiktaattorit eli kirkkoherrat kantoivat filosofin viittaa. Roomaan kaapupukuisten pappien harhaoppi tuli noin vuonna 140.
Pakanuus
Yksi kirkkohistorian myyteistä on, että kirkko voitti pakanuuden. Tämäkin myytti on vain tulosta pitkään ja hartaasti levitetystä valheesta. Kun se puretaan, paljastuu kaksi asiaa. Ensinnäkin pakanuus on vain filosofien maalaisista käyttämä haukkumasana, ja toiseksi Rooman valtioiden uskontoja ja kultteja kirkko ei koskaan voittanut, se vain muutti niiden nimet kirkolliseen muotoon.
Sana paganus tarkoittaa latinassa maalaista. Filosofit halveksivat maalaisia. He toivat maalaisten halveksinnan kirkkoihin vain hieman muunnellussa muodossa. Kirkolliset filosofit, kirkkoherrat, halveksivat maallikoita (vrt. "paganus", maalainen), tai latinalaisittain hienostellen "pakanoita".
Slaavilaisessa kirkossa halveksittujen "maallikoiden" nimi vääntyi latinalaisesta muodosta "paganus" muotoon poganyi, paskainen. Osaisitko sen paremmin kertoa! Se on sitä kirkollista lähimmäisen rakkautta kukkeimmillaan!
Auringonpalvonta
Kaikki maailman uskonnot ovat lähtöisin samasta juuresta, babylonialaisesta auringonpalvonnasta. Kirkko omaksui auringonpalvonnan kultin, mutta muutti hämäyksen vuoksi nimet kristillisperäisiksi.
Auringonpalvonnan kultti oli muutaman vuosituhannen kuluessa kehittynyt monijumalaisuudeksi, joka syntyi, kun auringolle oli annettu eri nimiä sen mukaan, miten aurinkoa milloinkin haluttiin nimitellä. Oli istuvaa, nousevaa, laskevaa, kulkevaa ja voittoisaa aurinkoa. Ajan mittaan aurinko sai rinnalleen myös kuun ja muuta rekvisiittaa. Aurinko, kuu ja maa saivat myös persoonallisia ominaisuuksia, ja ennen pitkää babylonialainen kolminaisuus käsitti Jumala-auringon, Äiti-maan ja Äiti-maan aviottoman pojan.
Babylonialaisesta uskonnosta tuli maailmanuskonto. Egyptiläiset rakentelivat pyramideja, joista vainajan piti siirtyä aurinkoon vahvistettua auringonsädettä pitkin. Persialaiset palvoivat aurinkoa, ja pitivät yllä ikuista tulta. Gootit toivat auringonpalvonnan mukanaan Eurooppaan. Hindujen ja persialaisten yhteiset esi-isät palvoivat kolminaisuutta "Eko Deva Trimurti"
Mitralaiset juhlivat talvipäivänseisausta auringon syntymän päivänä. Roomassa auringonpalvonnasta tuli valtionuskonto, ja valat vannottiin Voittamattoman Auringon, Sol Invinctus, nimeen. Kultti oli niin voimakas, että juutalainen lepopäivä, lauantai, sai väistyä Auringon päivän eli sunnuntain (Sun Day!) tieltä. Myös Jeesuksen syntymäpäivä siirrettiin syksystä Auringon syntymäpäivän eli Joulun kohdalle.
Kirkon suojissa auringonpalvonnasta kehittyneet kultit ovat eläneet kristinuskon nimellä, mutta kirkon menetettyä valtansa sosialismille, auringonpalvonnan kultit tulevat takaisin uusilla ja myös omilla nimillään. Raamatun viimeisen kirjan kuvaamat taistelut käydäänkin suurelta osalta babylonialaisen kultin kannattajien ja Kristuksen välillä.
Pakkokirkko
Kreikkalaiset olivat etsineet keinoja elämänlaadun parantamiseksi, siinä kuitenkaan onnistumatta. Filosofit yrittivät enemmän kuin Jumala. Jumala oli kätkenyt kaikki aarteensa Jeesukseen, joten Jumalan ratkaisu toi parannuksen vain uskovien elämään. Filosofit halusivat kuitenkin enemmän. Filosofien hyvinvointiyhteiskunnassa juopon, ahneen, huoran ja homon tuli kaikkien olla onnellisia. He halusivat sellaista yhteiskuntaa, jossa kaikki olisi hyvin ilman Jumalaa. Nämä pyrkimykset synnyttivät joukon utopioita, joista kirkko oli ensimmäinen.
Kreikkalaiset filosofit valtasivat nopeasti Ignatiuksen harhaopin saastuttamat seurakunnat. Kristinuskosta filosofit eivät tienneet edes alkeita. Puute korvattiin luomalla uusi tieteenhaara, teologia, jossa kreikkalainen ja babylonialainen kouhotus varustettiin suositulla kristillisellä nimikkeistöllä. Vuonna 325 kehitys oli niin pitkällä, että Rooman mitralainen valtiojohto tuli mukaan. Maailman karmein harhaoppi nimeltä kirkko oli syntynyt.
Kirkkoon kuuluminen tehtiin Roomassa pakolliseksi vuonna 380. Juutalaiset ja kristityt, jotka kirkkoon eivät halunneet liittyä, joutuivat vainottaviksi.
Kirkkoisä Augustinus kehitti pakkokirkolle oman ideologian ja hänen aikanaan kirkossa alkoivat paitsi kristittyjen vainot, myös juutalaisten vainot ja kirkolliset puhdistukset. Politiikantekijöille Augustinus kehitti opin "oikeudenmukaisesta sodasta". Oppi on mennyt hyvin kaupaksi, sillä maailmassa on aina tarpeeksi vääryyttä minkä tahansa sodan puolustelemiseksi.
Augustinus pyrki myös saamaan läpi oppia lapsikasteesta, mutta vasta Kaarle "Suuri" oli niin ihastunut Augustinuksen kirkkokäsityksistä, että se meni läpi. Sitten sitä kestikin tuhat vuotta, aivan kuin kirkon pääarkkitehti oli sen suunnitellut.
Kirkon ja valtion liitto oli erittäin tehokas ase kristinuskoa vastaan. Kaikki kristityt julistettiin kerettiläisiksi ja tuhottiin tavalla tai toisella Euroopasta. Kristinuskon toisella tukialueella, Babyloniassa, Arabian niemimaalla ja Egyptissä samaan tulokseen päästiin Muhammedin toimesta.
Aurinkokeskeinen kultti ja maailmankuva
Roomalainen mitralaisuus erosi Persialaisesta mitralaisuudesta siinä, että Roomassa härän tappaminen oli kultin keskeinen osa. Muutos kultissa johtui siitä, että mitralaisuuden jumalan, auringon asema kevätpäivän tasauksen aikana oli siirtynyt Härän (Tauruksen) tähtikuviosta Oinaan tähtikuvioon. Mitran uskottiin tappaneen härän ja pystyvän muutenkin heiluttelemaan maailmankaikkeutta.
Mitralaisen kultin maailma oli aurinkokeskeinen. Aurinkokeskeisen ajattelutavan mukaan aurinko liikkui Eläinradan, Zodiakin, kahdentoista eläimiksi ja ihmisiksi mielletyn tähtikuvion keskuudessa. Näiden vekkuleiden uskottiin valvovan ihmiskohtaloita, mikä tarjosi oivan mahdollisuuden tähdistä ennusteluun. Jeesuksen vakuuttelut siitä, että ihminen vaikuttaa itse kohtaloonsa siten, että "mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää", olivat Mitran (Mithras) palvojille vieraita.
Raamattu ei anna tukea aurinkokeskeistä maailmankuvaa yhdenkään lauseen vertaa ja auringonpalvontaa Raamattu pitää syntinä. Vanhan Testamentin profeetallisten kirjoitusten pääaiheita onkin babylonialaisen kolminaisuuden - Baalin, Astarten (Ishtar, ja Tammuksen - ja Jumalan palvelemisen välinen ristiriita. Raamatun kirkko pani kansalta piiloon, ettei kansa huomaisi petosta, mutta tässä kysymyksessä kristityt saivat vetoapua arabian kautta Eurooppaan tunkeutuneelta tieteelliseltä maailmalta.
Aurinkokeskeisestä maailmankuvasta kirkko on joutunut toistaiseksi luopumaan, mutta kirkollisessa kultissa Babylonialaisen Ishtar-kultin roomalainen muunnos, "neitsyt" Maria saa edelleen päänsä päälle nimbuksen, auringon kehän.
Joulua vietetään merkkinä auringon "syntymästä", pers. Shab Jalda, talvipäivän seisauksen aikana. Rooman keisari Aurelius julisti Joulukuun 25. päivän Mithraan syntymäpäiväksi noin vuonna 270. Uuden Testamentin maailma ei tunne jokavuotisia synttäreitä, koska Uuden Liiton kansa ei usko babylonialaiseen sielunvaellukseen. Se, mitä kirkko nimittää jouluksi, on hämärämiesten keksintöä.
Piispan hiippa eli mitra on selvä esimerkki siitä, ettei kirkon piispa sen enempää kuin hänen hattunsakaan ole kristinuskon tuotetta. Raamattu puhuukin "laittomuuden salaisuudesta", jonka turvin Babylonialainen kultti esiintyy kristinuskon nimissä.
Katolisen kirkon papit käyttävät nimeä "isä", (pater, papa, father jne.) vaikka Jeesus nimenomaan kielsi kutsumasta ketään ihmistä isäksi. Kirkko noudattaa tässäkin mitralaista käytäntöä. Mitralaisessa seitsemänasteisessa hierarkiassa yhteisön vanhimman nimenä oli "pater" tai "pater sacrorum", sakramenttien isä, Saturnuksen suojeluksessa oleva Mitran maanpäällinen edustaja. Häntä väitettiin myös taivaallisen valon ruumiillistuneeksi edustajaksi. Hänen varustukseen kuului punainen hiippa ja punaiset persialaiset pussihousut, sekä sauva.
Sunnuntai on babylonialaisen maailmanuskon yleistä perintöä. Se kuuluu myös mitralaisen perintöön. Kirkko taisteli monta sataa vuotta saadakseen kristittyjen lepopäivän siirretyksi lauantailta sunnuntaille. Kirkon osalta eksytys onnistui; Jeesuksen seuraajille lepopäivä, hebrean "shabat" on vasta tulossa.
Mitranpalvojat kutsuivat kulttiateriaansa nimellä "mjazda". Sisällöltään mjazda vastasi katolista messua, nimeä myöten. Mjazdan ohjelmaan kuului laulua, kynttilöitä, suitsukkeita ja "pyhää" vettä. Kirkko omaksui koko ohjelman. Luther lakaisi kyllä messun hetkeksi sivuun, mutta nykyajan hämärämiehet ovat tuoneet mjazdan jopa luterilaiseen kirkkoon. Yäk!
Mitralaisissa ikoneissa Mitralla on pyhimyskehä, nimbus. Sen alkuperäinen muoto on "pyhimyksen" ylle maalattu kultainen aurinko. Häräntappajain kunniaksi kirkollinen maalaustaide esittää evankelista Luukkaan härän muodossa. Katsoppas, olisiko teidän pitäjän kirkossa saarnastuolissa häräntappajien symbolit.
Rooman mitralainen pyhimyskuva, ikoni, esittää tavallisesti Mitraa tappamassa härkää. Aurinkojumala Sol istuu vaunuissaan kuvan vasemmassa yläkulmassa. Kuu, Luna, on oikeassa yläkulmassa ja eläintarhan kouhot häräntappotouhun yllä. Samat toimijat ovat mukana myös Mitran syntymää esittävissä ikoneissa. Kirkolliseen elämään ikonit tulivat Egyptin Aleksandrian gnostilaisuuden kautta.
Aurinko, Kuu ja Mithras ovat vain yksi toisinto Babylonialaisen kolminaisuusopin julkkiksista. Kun kolminaisuusoppi siirrettiin kirkolliseen teologiaan, Mithras, roomalainen Mitra, samaistettiin Jeesukseen.
Kirkko vainoaa kristittyjä
Kirkko nimitti kristittyjä ennen kerettiläisiksi ja nyt lahkolaisiksi. Kun Rooman keisarit perustivat kirkkoa, he eivät kutsuneet kristittyjä edes perustavaan kokoukseen Nikeaan. Pohjois-Afrikan kirkotkin oli jätetty kutsumatta, koska niissä rappeutuminen ei ollut edennyt valtion toivomalla tavalla. Vuonna 347 Rooma lähetti jo armeijan kukistamaan Pohjois-Afrikan kristikuntaa.
Systemaattiset kristittyjen vainot pakottivat kirkon muuttamaan ideologisia perusteitaan. Tarvittavat muutokset kirkon opeissa tehtiin Ambrosiuksen ja Augustinuksen toimesta 300- ja 400-lukujen vaihteessa. Ambrosius pani keisarin aloittamaan myös juutalaisvainot. Luopiokristityn raivolla Augustinus (joka itse kertoi olleensa "manikealainen") ryhtyi, paitsi Pohjois-Afrikan kristittyjen kimppuun, myös espanjalaisen kirkon "puhdistamiseen" kristityistä.
Kirkon toimet eivät tulleet uskoville yllätyksenä. Jeesus oli ennustanut, että "Tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä (Jeesuksen opetuslapsia), luulee tekevänsä palveluksen Jumalalle", kts. Joh 15:2-3. Gaudentius, pohjoisafrikkalainen kristitty, totesi vuonna 411 asiantilan jo silloin vastaavan ennustusta. Kun kristityt seurakunnat olivat käyneet Euroopassa harvinaiseksi, aloittivat irlantilaiset lähetystyön Euroopassa. Idästä tulivat paulikiaanit ja bogomilit; Alppilaaksoissa vanhaa kristikunnan perintöä edustivat vielä valdolaiset.
Eurooppalaisen kristikunnan jälleenrakentamisen aloittivat paulikiaanit ja heidän bulgarialaiset työtoverinsa bogomilit noin tuhat vuotta sitten. Yhdessä Italian alppilaaksojen valdolaisten kanssa heidän onnistui levittää kristinusko Eurooppaan. Kirkko teki kristittyjä vastaan sarjan ristiretkiä, mm. Bosnian bogomileja, Pyrenneitten vuoriston kataareita ja Alppilaaksojen valdolaisia vastaan, mutta 1400-luvun alussa tsekkiläis-moravialaiset seurakunnat ja englantilainen lollardien herätysliike tunkeutui jo yliopistomaailmaan ja jopa kirkkoon.
Vuonna 1415 Euroopan kunkut kokoontuivat Sveitsin ja Saksan rajalle Konstanzaan tuomitakseen kristinuskon. Hus poltettiin ja englantilaisen raamatunkääntäjän luut kaivettiin haudasta ja poltettiin. Mutta kristinuskon Baabelin vankeus oli päättymässä. Kristityt ryhtyivät noudattamaan raamatullisia ohjeita, nyt muuallakin kuin salassa ja valdolaislaaksojen perukoilla.
Se, että kristityt hylkäsivät kirkon, tuli kaikkien tietoon, eikä pelkästään polttorovioiden kautta. Kirjapainotaito oli mullistanut tiedonvälityksen. Kun kansat saivat Raamatun, ne pystyivät itse varmistumaan siitä, että kirkko on kristinuskon vastainen laitos. Tsekkiläinen ja englantilainen kristikunta oli vahvistunut kohtaamaan uudet haasteet, mutta kirkko joutui tekemään tilaa muille paholaisen asiamiehille.
Uskonpuhdistus
Muutamien kansojen onnistui 1500-luvulla vapaaksi kirkon kuolettavasta syleilystä. Paavin vallasta vapautuneet pappismiehet ryhtyivät parantelemaan kirkkoa. Pitkälle papit eivät uskonpuhdistuksen tai reformaation avulla kuitenkaan päässeet, ennen kuin jo taas sortuivat vanhoihin puuhiinsa. Uskonpuhdistuksella petettiin Eurooppaa, pelastettiin kirkko ja käytiin Jeesuksen seuraajien kimppuun entisin ja uusin asein.
Euroopalle kohtalokas päätös tehtiin Speierin valtiopäivillä 1529. Silloin "Pyhän" saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari määräsi kaikki Jeesuksen seuraajat tapettavaksi. Näillä samoilla valtiopäivillä uusi, vain vähän ehostettu kirkollinen lahko, protestantit, sai nimensä ja tuli pian määräävään asemaan osassa Saksaa sekä Pohjoismaissa. Kristinuskon periaatteiden toteuttaminen jäi edelleen kielletyksi. Ne, jotka noudattivat raamatullista käytäntöä uskon ja elämän asioissa, tapettiin myös niissä keisarikunnan osissa, jotka olivat julistautuneet protestanttisiksi tai reformoiduiksi.
Euroopan uskovat olivatkin ensimmäisiä, jotka halusivat muuttaa vasta löydettyihin Amerikkoihin.
Uskovien hävittäminen Euroopasta teki Euroopasta ideologisen tyhjiön. Koska kristinuskoa ei ollut, kaikkinaiset pimeyden voimat riistäytyivät valloilleen. Paavi, joka jo ennen oli omaksunut maailman omistajan elkeet, jakoi maailman portugalilaiseen ja espanjalaiseen valtapiiriin. Uudet laittomuuden mutaatiot vyöryivät Eurooppaan. Euroopasta tuli paitsi kerettiläisvainojen ja kolonialismin kotimaa, myös imperialismin, sosialismin, fasismin ja humanismiksi kutsutun edistyksellisen rasismin emämaa.
Jesuiitat
Dominikaanimunkkien yksinoikeudella harjoittama kirkollinen terrori, "inkvisitio" pystyi toimimaan vain sellaisissa maissa, joissa katolinen kirkko nautti valtiovallan tukea. Kun Englanti, Kalmarin Unioni ja suuri osa Saksaa erosi roomalais-katolisesta kirkosta, kirkon oli keksittävä uusia keinoja uskovien pään menoksi.
Uusi sotilaallisesti järjestäytynyt järjestö, jesuiitat, harjoitti kyllä terrorismia, mutta sen varsinaiseksi tehtäväksi nousi yleisen mielipiteen muokkaus kirkolliselle terroritoiminnalle suosiolliseksi ja varsinkin yhteiskunnan johtohenkilöiden höynäyttäminen. Suurimmat voittonsa jesuiitat saivat Liettuassa, nykyisen Valkovenäjän alueella. Jesuiittojen raa'at toimintatavat eivät kaikkia miellyttäneet, ja pitkän aikaa jesuiittajärjestö joutui rajoittamaan toimintaansa latinalaisiin maihin.
Lopulta myös Ranska, joka kuuliaisesti oli yli tuhannen vuoden ajan toimittanut kirkon pyövelin virkaa, alkoi saada kyllikseen jesuiitoista. Rankan vallankumouksen arkkitehdit käyttivät hyväkseen kirkkoa kohtaan tunnettua inhoa, ja antoivat kirkonmiesten vähän maistaa sitä, mitä tuleman pitää. Mutta kirkonmiehet olivat nopeita oppimaan. Ne ryhtyivät palvelemaan sosialismin jumalaa, sitä samaa, jota he olivat palvelleet toisella nimellä kristittyä tappaessaan.
Toisen maailmansodan jälkeen jesuiittojen poliittinen toiminta on aktivoitunut uudelleen, erityisesti EU:n perustamisen jälkeen. Nykyisin jesuiitat toimivat myös Venäjällä. Luterilainen kirkko on jo jesuiittojen ruodussa, samoin Suomen suurimpien kustantajien uskonto-aiheinen kirjallisuus. Brasiliassa jesuiitat käyvät omaa sotaansa maan noin 20 miljoonaa raamattukristittyä vastaan ja YK:ssa jesuiitat ja sosialistit ovat yhdistäneet voimansa. Ilmestyskirjan tapahtumain näyttämö alkaa olla kirkon osalta valmis. Purppuraan puettu ratsastaja on valmis nousemaan punaisen pedon selkään.
Salaseurat
Pakollinen kirkkoon liittyminen ei tehnyt kaikista kirkon kannattajia. Antiikin uskontojen kannattajien oli pakko kätkeytyä. Erilaiset auringonpalvonnan kultit muodostuivat salaseuroiksi, joiden keskuudessa kulttimenot ja uskomukset säilyivät ja kehittyivät edelleen. Mitralaista kulttia pakkokirkko ei edes heilauttanut, sillä monien muiden antiikin kulttien tavoin mitralaisuus toimi jo ennestäänkin salaseuran tapaan. Samoin toimivat Attiksen, Isiksen, Jupiterin, Serapiksen, Magna Materin ja Liber Paterin kultit, kreikkalainen Eleusian kultti ja muut mysteeriuskonnot kärsivät varsin vähän pakkokirkon tulosta, sillä niiden jäseniltä vaadittiin erityisen aloitusohjelman, initiaation suoritus ennen kuin he pääsivät perille kultin seuraavan hierarkisen asteen sisällöstä. Kulttiin vihityt eivät saaneet paljastaa kultin sisältöä kuolemanrangaistuksen uhalla. Edes Eleusian kulttiin vihitty filosofi Platon ei koskaan uskaltanut kertoa, mitä kultti todella piti sisällään.
Antiikin salaseurat olivat säilyneet kirkon suojissa keski-ajalle saakka. Sopivat tilaisuus salaseurojen esiinmarssille järjestyi 1600 luvun Englannissa, jonka jälkeen pääasiassa kirkon siivellä toimineisiin ammattikuntien tapaisiin salaseuroihin alettiin ottaa uusia jäseniä jumalattoman yhteiskunnan huipulta. Parissa sadassa vuodessa vapaamuurarit olivat saavuttaneet aseman, jossa he voivat valvoa Euroopan asioita, käytännöllisesti katsoen kenenkään tietämättä. Sotilaallisen hierarkian tapaan järjestäytyneen liikkeen pieni johto pysyi salassa. Vain tuloksista näkyi, että kysymys oli laittomuuden salaisuudesta.
Keskiajan Euroopassa oli kolme ideologista toimijaa: kirkko, salaseurat ja kristityt. Ranska tuhosi kristittynsä hugenottisodissa, jonka jälkeen salaseurat ottivat vallan Ranskassa. Saksa oli tuhonnut kristittynsä jo aiemmin.
Ranskalaiset - saksalaisten rinnalla - olivat 800-luvulta alkaen uskollisesti olleet katolisen kirkon pyöveleinä. Viimeiset uskovat pakenivat Ranskasta, kun Nantesin uskonrauhasopimus muodollisestikin purettiin 1685. Mutta jos katoliset filosofit uskoivat saavuttaneensa yliotteen kansasta, he erehtyivät. Kun he 1700-luvun lopulla joutuivat maistamaan omaa lääkettään.
Adam Weishauptin perustama salaseura otti tavoitteekseen maailman herruuden saavuttamisen. Vuonna 1786 se oli valmis esittelemään pyrkimyksensä. Salaseura oli soluttautumalla saanut valtaansa toisen salaseuran, Ranskan vapaamuurarit, ja aloitti Ranskan vallankumouksen muutama vuosi myöhemmin. Kymmenessä kuukaudessa tapettiin yli puoli miljoonaa ihmistä. Enemmänkin piti tappaa, mutta liikkeen johtajien päät putosivat varsin varhaisessa vaiheessa giljotiinin lavalta. Ranskan vallankumous oli kuitenkin ratkaisevasti muuttanut sodankäynnin luonnetta. Ranskan esimerkkiä seuranneet valtiot ovat hanakasti tappaneet omia kansalaisiaan. Nyt illuminatien piikkiin voidaan laskea jo noin sata miljoonaa "rauhan" aikana tapettua aseistamatonta siviiliä. Yksin Ukrainan maatalouden kollektivisointi talvella 1932-1933 tuotti yli kuusi miljoonaa vainaata.
Kirkkojen maailmanneuvosto
Sosialistien kirkonvaltausohjelma pantiin alulle 1848 ja sata vuotta myöhemmin operaatio oli lähes loppuun suoritettu. Sen kruunuksi perustettiin Kirkkojen maailmanneuvosto Amsterdamissa 1948. Ulkopuolelle jäivät vain kristityt ja Roomalais-katolinen kirkko. Paavilla kun on oma maailmanvalloitusohjelma ja kristityillä Jeesus, jolla jo on kaikki valta.
Kirkkojen maailmanneuvosto pyrkii esiintymään kristittyjen nimellä. Se väittää myös pyrkivänsä kristittyjen yhteyteen, mutta pyrkimys on turha, koska kristityt ovat aina olleet yhtä Kristuksessa. Mutta se mikä pelaa kristittyjen kesken, ei pelaa kirkkoherrojen kesken. He kiistelevät, mutta kiistelkööt. Tekisi mieli sanoa kuin Paavali, että pureskelkoot toisensa vaikka kuohilaiksi.
Tämä yllä oleva kirjoitus on kopioitu täältä http://koti.japo.fi/~opoysti/kirkko.htm
** **
Edellinen: Historian suurin
todistus uskosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti