tiistai 7. marraskuuta 2023

Iso Karhu ja Pieni Karhu

 

Iso Karhu ja Pikku Karhu

 

Olin vuonna 2016 Vienan Karjalassa Venehjärvellä vuosittain järjestettävässä Pokko-juhlassa. Kuvasin tapahtuman. Osa juhlaa oli Lesosen suvun heimolipun esittely Santeri Lesosen toimesta hänen veljensä tulkatessa sanat venäjää puhuvalle juhlakansalle. Lipun esittely on nähtävissä YouTubessa. Videon kesto 2.40 min

 https://www.youtube.com/watch?v=3GInqb3mgTM

Muutama viikko tapahtuman jälkeen eräälle henkilölle tuli selitys Lesosen heimolipulle. Se on mielenkiintoinen. Tapahtumasta on jo aikaa yli 7 vuotta, joten on hyvä tuoda selitys luettavaksi kaikille asiasta kiinnostuneille.

 

Selitys kuuluu näin:

 

”Lesosen heimolipussa on alhaalla pikkukarhun ("pikkukontion") kuva, ja ylhäällä Otavan tähtikuvio. Lipun taustavärin yläosa oli punainen kuvaten sitä, miten esi-isät olivat raivanneet ympäröivät metsät kasken polton avulla viljeltäviksi hedelmällisiksi kaskipelloiksi. Lipun alaosa on taustaltaan tumman vihreä kuvaten ympäröiviä havumetsiä.

 

Lesonen kertoi, että suvussa kerrottiin seuraavanlaista tarinaa: Muinoin pikkukarhu oli ollut ylhäällä korkeassa männyssä ja äitikarhu oli tästä varoittanut pikkukarhua, ettei putoaisi alas. Kuitenkin vilkas pikkukarhu putosi korkeaa männyn runkoa pitkin maahan päin ja alhaalla sattumalta ollut metsäläinen sieppasi putoavan pikkukarhun syliinsä. Metsäläinen kasvatti pikkukarhun ja heidän liitostaan syntyivät jälkeläiset eli Lesosten suku, ja siksi kuulemma heidän jalkateränsä olivat vieläkin sisäänpäin kääntyneet niin kuin karhuilla!


 - Tämä kertomus jäi vaivaamaan minua, kunnes sain aivan kuin ilmestyksen omaisesti siihen edellisaamuna selityksen ja tulkinnan. Yritän laittaa sitä nyt paperille parhaan ymmärrykseni mukaan. En voi vakuuttaa, että tämä olisi koko totuus tai edes osa sitä, mutta se on yksi mahdollinen tulkinta tästä lapsenomaisesta pikkukarhumyytistä. Uskoisin näin, että jos suomalaisilla ja karjalaisilla on muinaisten heprealaisten siemenen jäännöstä, niin ne asiat, mistä meidän juuremme todellisuudessa ovat kotoisin, ovat jo unohtuneet, mutta niistä on kuitenkin jälkiä vielä kansanperinteessämme ja uskomuksissamme. Kun ei ole enää ymmärretty sukupolvien takaisia esi-isien kertomuksia, miten olemme tänne Pohjolan metsiin joutuneet, niin ovat ne tarinat saaneet myytillisen muodon ja myös monta pakanallisen tavan kansanuskomusta on niitä värittäneet, aivan kuten tapahtuu lapsen (ja vanhemmankin= mielikuvituksessa, kun alkuperäinen tarina muovautuu erilaiseen muotoon tai hieman vertauskuvalliseen ja myyttiseen asuun.

Kyselin ja rukoilin tätä asiaa Herran edessä ja yhtäkkiä muistin, että eikös sellainen tähtikuvio ole kuin "Pikku Karhu". Ja todellakin sellainen löytyi.

Seitsentähtinen Otava lienee tunnetuin pohjoisen tähtitaivaan kuvioista. Se on itse asiassa osa suurempaa Ison Karhun (Ursa Major) kuviota.

 

Lesosten heimolipussa on tämä Otava tähtikuvio, mikä edustaa osaa tähtikuviosta nimeltä "Iso Karhu". Pikku Karhu muistuttaa Ison Karhun eli Otavan tähtikuviota. Israelissa meitä neuvotaan löytämän Pohjantähti eli "Polaris" katsomalla Otavan kahden alimman tähden muodostamaa suoraa linjaa ylös oikealle. Suomessa ja Karjalassa Pohjantähti löytyy "Pikku Karhu" tähtikuvion yläpäässä. Israelissa se näkyy niin, että se ikään kuin roikkuu.

Pikku Karhun (Ursa Minor) tähtikuviota on vanhastaan käytetty apuna suunnistamisessa, koska sen avulla löytyy helposti pohjoiseen osoittava Pohjantähti (Polaris). Vain pohjoisnavalla Pohjantähti näkyy keskitaivaalla, muualla se näkyy pohjoisen suunnassa.

 

Olen aina ihmetellyt, että mistä Otava on saanut nimensä. Uskoisin, että se on vanha nimi, joka on muunnos Otto/ Otso sanasta, joka on ollut karhun lempinimi/peitenimi kunnioituksesta Karhua kohtaan. Otavan loppu tavu "va", tarkoittaa paikkaa, eli Karhun paikkaa.

 

Pikku Karhua kutsutaan myös Pikku Otavaksi. Pikku Karhu tähtikuvion tähtiä ovat:

Pohjantähti (Polaris) (alfa UMi)

Kochab (beta UMi)

Pherkad (gamma UMi)

Yildun (delta UMi)

 

Pohjantähti sijaitsee noin puolen asteen eli Kuun läpimitan päässä taivaannavasta. Pohjantähti on ulommaisin ja kirkkain tähti Pienessä 

Otavassa. Suomalaisissa teksteissä sanottiin että " Kochab on Pikku Karhun toiseksi kirkkain tähti, Pienen Otavan kauhan nurkassa. Nimen alkuperä ja merkitys ovat epäselviä."

Mutta minulle tuo merkitys on täysin selvä: heprean kielellä tähti on yksinkertaisesti "kohab" (tuo viimeinen bet kirjain lausutaan kuitenkin vet kirjaimen eli "kochav"). Eli tuon tähden nimi on 100%:n varmuudella heprealaista perua!

 

Hepreaksi Pieni Karhu (Duba haktana) kutsutaan myös "Dootanin pojan heimon tähdeksi" eli Hakochav ben shevet Dothan.

-Mitä yhteistä tällä voisi olla kadonneihin heimoihin tai joihinkin Pikku-Karhun Pojan jälkeläisiin, kuten Lesosiin tai esim. Lesosten sukuheimolaisiin meihin suomalaisiin?

 

Toinen tähti Pohjantähdestä lukien on nimeltään Jildun (Yildun). Sen sanotsn olevan turkin kieltä, ja tarkoittavan sanaa "tähti ", mutta hepreaksi ja armeaksi se tarkoittaa syntynyttä lasta tai perillistä.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 37 kerrotaan Joosefista, Jaakobin pojasta, jota kutsuttiin "unien näkijäksi". Jaakob isä lähetti Joosefin hakemaan muita veljiään uniensa näkemisten jälkeen Dootanin laaksosta Sikemistä: " Kun hänen veljensä olivat menneet kaitsemaan isänsä lampaita Sikemiin, sanoi Israel Joosefille: "Sinun veljesi ovat paimenessa Sikemissä; tule, minä lähetän sinut heidän luokseen". Hän vastasi: "Tässä olen".  Ja hän sanoi hänelle: "Mene katsomaan, kuinka veljesi ja karja voivat, ja kerro sitten minulle". Niin hän lähetti hänet matkalle Hebronin laaksosta, ja hän tuli Sikemiin.

 Ja muuan mies kohtasi hänet, hänen harhaillessaan kedolla; ja mies kysyi häneltä: "Mitä etsit?"  Hän vastasi: "Minä etsin veljiäni; sano minulle, missä he ovat paimentamassa".  Mies vastasi: "He lähtivät pois täältä, sillä minä kuulin heidän sanovan: 'Menkäämme Dootaniin'." Niin Joosef meni veljiensä jäljissä ja löysi heidät Dootanista." (Jakeet 12-15)

Dootanin laakso on suurin tasankoalue Samarian alueen laaksoista Efraimin vuorien takana. Tel Dootan on rauniokumpujäännös muinaisesta Dootanin kaupungista. Dootan on mainittu myös Profeetta Elishan yhteydessä 2. Kun. 6: kun Aramin kunigas etsi Elishaa kiinni otettavaksi. Tarina on melkoisen puhutteleva.

Dootanin laakso ja Dootanin rauniokumpu sijaitsevat Manassen heimon alueella Isakarin heimon rajalla. Dootanin laakson pituus on n. 10 km ja leveys n. 3 km ja se sijaitsee Sikemin kaupungista pohjoiseen nykyisen Genintien ja Sikemintien välissä. Dootan tarkoittaa sanamukaisesti "kaksi kaivoa".

Miksi kerroin kaiken tämän? Tuon Revikovitsin laulun sanat ovat melko profeetallisia: 

– Ensimmäinen säkeistö kuuluu näin: " Siellä myivät veljet Joosefin, siellä nousivat tasangolla tuli ja savu aallot, ja niiden noustessa levittäytyi pataljoona Dootanin laaksoon.

- Kertosäe: Viljan, viinin ja öljymarjojen laakso. Vehnän laakso valkeana kuin pellava. Ja kauris ja peura siellä komeina sankareina. Emmekö tapaa siellä vielä ilman taisteluja ja tulta? Vielä palaamme Dootanin  laaksoon.

-Viimeinen säe: Ja tie nousee takaisin siunausten vuorelle (Har bracha), Ja punainen on hedelmä, joka kypsyy tarhassa. Miten rauhaa ovat tiet täynnä, Miten kaunista on lepo Dootanin laksossa."

Koen, että tuo Pikku Karhun tarina on itse asiassa pohjoisen Israelin jonkun kadonneen heimon osan tarinaa ihmisistä, jotka lähtivät Israelista Assurian pakkosiirtolaisuuden aikana. He käyttivät taivaan tähtiä tien näyttäjänä kohti pohjoista reittiä kulkiessaan. Pikku Karhun tarina on tarina siitä, miten muistettaisiin ja osattaisiin käyttää Isoa Karhua Pohjantähden löytämiseen. Jossain vaelluksen vaiheessa tähtien asennot näyttivät ihan toisenlaiselta, kuin ne olivat olleet lähtömaassa Israelin taivaalla. Myyttitarinassa Iso Karhu varoitti Pikku Karhua putoamasta, mutta se ei kuunnellut varoituksia ja putosi lopulta metsäläisen syliin. (vrt. profeetta Elian varoitukset jne. pohjoisille heimoille!) Ehkä nuo israelilaista alkuperää olevat heimot tulivat vihdoin lopulta Pohjolan metsiin ja yhtyivät siellä näihin metsäläisiin. Tuo tarina on siis tämän tulkintani mukaan kirjoitettuna tähtiin ja se on sieltä luettavissa ikään kuin myyttisen peitetarinan muodossa.

Jer 31 jae 5 ja 8 kertovat meille seuravaa: "Sinä istutat jälleen viinitarhoja Samarian vuorille; ne, jotka istuttavat, saavat korjata hedelmätkin. (8) Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne."

Ja jae 21 kehoittaa meitä: "Pystytä itsellesi kivimerkkejä, aseta itsellesi tienviittoja, paina mieleesi tie, polku, jota olet kulkenut. Palaja, neitsyt Israel, palaja näihin kaupunkeihisi."

Nuo polut ja merkit näkyvät nyt myös tähtien poluissa. Tähdet ovat näyttäneet aina kulkijoille tietä ja niiden mukaan suunnistetaan vielä tänä päivänäkin.

Herra vastasi Jobille tuulispäästä seuravaa:

38:32 Voitko tuoda esiin eläinradan tähdet aikanansa ja johdattaa Seulaset lapsinensa?

Alkutekstissä Seulaset tähtikuvion kohdalla on sana Ash, mikä tarkoittaa Strongsin raamattusanakirjan mukaan luultavasti Ison Karhun tähtikuviota.

Koko jakeen suomennos kuuluu suoraan alkutestistä siis seuraavasti: 

"Tuotko ulos tähtikuviot niiden ajallaan ja johdatatko/ tuotko Ison Karhun (Otavan) pentuinensa." 

Vuoden 1776 käännös kuuluu näin:

"Taidatkos tuoda taivaan merkit edes aikanansa, eli johdattaa Otavan lastensa kanssa?"

Loppusanat: Joten tähtikuvioihin eli mazarotteihin on kirjoitettu evankeliumi Luojamme suunnittelemana jo luomisvaiheessa. Se on ollut jo Jobilla tiedossa ja nyt elämme aikaa, jolloin nämä tähtiin kirjoitetut salaisuudet tulevat esille! Tämä ei ole taikuutta tai tähdistä ennustamista, vaan on kyseessä sitä, että Israelin Pyhä Jumala saattaa kaiken tässä lopunajassa ennalleen Jeshuan Messiaan täytetyn työn kautta ja palauttaa kadonneet lapsensa takaisin Kuningaskuntaansa. Ehkä saamme olla osana tätä kaikkea Hänen suuren armonsa ja laupeutensa tähden syntejänsä katuvia ja Hänen luoksensa palaavia lapsiansa kohtaan?”



sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Vertaus kymmenestä neitsyestä

 

Vertaus kymmenestä neitsyestä

 

 Vertaus kymmenestä neitsyestä (Matteus 25:1-13) on painunut monen sanan lukijan mieleen. Usein se luetaan läpi eikä sen merkitystä sen enempää mietitä. Kuitenkin monenlaisia selityksiä on annettu tälle vertaukselle ja jopa tauluja on maalattu tämän vertauksen pohjalta. Kerron yhden lisää.

 Aloitan tämän vertauksen selittämisen tuomalla esille aramean, Uuden Testamentin alkuperäisen kielen, käännöksen. Seuraavassa aramean ja kreikan käännös KR38 ovat alekkain, alempi on KR38, käännöserot on merkitty vahvennetulla tekstillä

 

 1 Silloin taivasten kuningaskunta on verrattava kymmeneen neitsyeen, niihin, jotka ottivat lamppunsa ja menivät sulhasta ja morsianta vastaan.

 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.

 2 Mutta viisi heistä oli viisaita, ja viisi tyhmää.

 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.

 3 Ja nämä tyhmät ottivat lamppunsa, eivätkä ottaneet öljyä mukaansa.

 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.

4 Mutta nämä viisaat ottivat öljyä astioissa, lamppujensa kanssa.

 Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.

5 Mutta kun sulhanen viipyi, he kaikki väsyivät, ja nukahtivat.

 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.

 6 Ja keskellä yötä huudettiin, ”katso, sulhanen tulee! Menkää häntä vastaan!”

 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'

7 Silloin he kaikki nousivat, ja laittoivat lamppunsa valmiiksi.

Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.

8 Mutta nämä tyhmät sanoivat niille viisaille, ”antakaa meille teidän öljystänne, katso, meidän lamppumme ovat sammuneet.”

Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat.'

9 Nämä viisaat vastasivat ja sanoivat, ”miksi? Ei sitä ole tarpeeksi meille ja teille, mutta menkää te myyjien luokse, ja ostakaa sitä itsellenne.”

Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'

10 Ja kun he menivät ostamaan, sulhanen tuli, ja ne, jotka olivat valmiina, astuivat hänen kanssaan sisään juhlataloon, ja ovi lukittiin.

Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.

11 Mutta sen jälkeen myös nämä toiset tulivat, ja sanoivat, ”herramme, herramme, avaa meille!”

Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'

12 Mutta hän vastasi ja sanoi heille, ”amen, minä sanon teille, että minä en teitä tunne.”

Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä.'

 13 Sen tähden, herätkää! Sillä te ette tiedä sitä päivää, ettekä sitä hetkeä.

Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

 

Vertauksen sulhanen tarkoittaa tietenkin Jeesusta, siitä lienee yksimielisyys. Usein kerrotaan, että morsian on tämä viiden viisaan neitsyen joukko, jonka Jeesus tulee hakemaan ja häät alkavat. Ja nämä viisi tyhmää neitsyttä on se pelastumattomien joukko, joka ei pääse taivaaseen. Jo tässä vaiheessa selitys menee väärin, koska Raamatun kirjoitusten mukaan kukaan ei mene taivaaseen, vaan Jeesus itse tulee tänne maan päälle taivaasta ja perustaa tuhat vuotta kestävän Kuningaskuntansa. Jo alkusanat (25:1) kertovat, että tämä vertaus liittyy tulevan Kuningaskunnan muodostumiseen Silloin taivasten kuningaskunta on…”

 

Aramean käännöksen 25:1 mukaan nämä kymmenen neitsyttä eivät kuitenkaan ole häihin meneviä morsiamia, vaan he ovat häävieraita ”… menivät sulhasta ja morsianta vastaan”. Lisäksi heitä ei tulla noutamaan vaan heidän itsensä tulee lähteä matkaan. Tämä lähteminen tulee esille molemmista käännöksistä. Jo pelkästään nämä kaksi erityispiirrettä muiden ohella (kerron niistä myöhemmin) tekevät tästä vertauksesta mielenkiintoisen.

 

Aloitetaan tämän vertauksen tarkastelu lampusta. Sekä viisaat että tyhmät neitsyet omistivat lampun. Raamatun kirjoitusten mukaan lamppu kuvaa Jumalan sanaa, esim. Psalmi 119:105 kertoo Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” Voidaan sanoa, että kaikilla neitsyillä oli tietoisuus Jumalan sanasta. Mutta sitten tulee ratkaiseva ero. Tyhmillä ei ollut lampuissa öljyä. Sitä oli siellä joskus ollut, koska jakeessa 25:8 sanotaan ”… meidän lamppumme ovat sammuneet.” Ainoastaan Jumalan Pyhä Henki voi tuoda lampun (sanan) eläväksi, muutoin sana jää kuolleeksi kirjaimeksi, mikä ei tietenkään valaise ketään. Öljy kuvaa siis Jumalan Henkeä ja sen eläväksi tekevää voimaa. Tyhmien neitsyitten joukossa oli varmaan sellaisia, jotka joskus olivat kuuluneet viisaiden joukkoon, mutta sitten ajan myötä he olivat väsyneet tai kokeneet haaksirikon uskon elämässään. Maalliset asiat tai vääryyden harjoittaminen olivat vieneet voiton Jeesuksen tulon odottamiselta. Tällöin elämän päämäärä ja tavoite on kadonnut. Jae 25:5 kertoo, että myös viisaiden joukko väsyi ja nukahti sulhasen tulon odottamiseen. Tähän viisaiden väsymiseen ja nukahtamiseen palaan myöhemmin.

 

Aika kuluu, mutta sitten alkaa tapahtua. Jae 25:6 kertoo yösydämestä, keskiyöstä. Vuorokausi on vaihtumassa uuden päivän koittaessa. Tämä ilmaisu kuvaa tämän nykyisen maailmanajan päättymistä ja uuden ajan alkamista. On tullut lähtemisen aika. ”katso, sulhanen tulee! Menkää häntä vastaan!” Tässä vaiheessa kaikki neitsyet nousevat ylös (25:7). Kuitenkin tyhmät havaitsevat, että he eivät pysty lähtemään, heidän lamppunsa ovat täysin tyhjät (25:8). Tyhmät haluavat, että viisaat luovuttaisivat osan omasta öljystään heille. Se on kuitenkin mahdotonta, koska Jumalan Henkeä ei voida koskaan siirtää ihmiseltä toiselle. Juuri sen tähden viisaat aloittavat vastauksen sanomalla ”miksi? (25:9).

 

Sen jälkeen viisaat antavat merkillisen neuvon tyhmille ”menkää te myyjien luokse, ja ostakaa sitä itsellenne.” (25:9). Neuvo on kuitenkin äärimmäisen huono, koska tämän ohjeen myötä viisaat ja tyhmät joutuvat lopullisesti eroon toisistaan. Miksi viisaat antavat tällaisen järjettömältä tuntuvan vastauksen tyhmille? Kyse on ironiasta eli epäsuorasta ivasta. Mieleen tulee nykyajan ”pyhän hengen kauppiaat”, väärät sananjulistajat, joiden kautta tavoitellaan ihmeitä, merkkejä, ennustuksia, voimaa ja voitelua. On olemassa myös eri tavalla voimakkaita ihmisiä ja kirkkolaitoksia, joilla on vaikutusvaltaa ja kykyä sitoa ihmisiä itseensä ja erilaisiin ihmistekoisiin oppeihin. Jumalan sanaa voidaan puhua välttäen kuitenkin perustotuuksien esille tuominen. Mukana voi olla paljon sanoja ilman sanomaa.  Sanat voivat myös kuulostaa kauniilta, mutta samalla niillä voidaan väärentää Jumalan sanaa esim. hyväksymällä ihmisten luomat erilaiset halut ja tavat. Pääasia voi olla se, ettei kenenkään tunteita loukata. Uskonnollisuudella voidaan luoda tunnelmaa ja kaikkea mielihyvää, mutta silloin siitä puuttuu kokonaan Jumalan voima. Kuulostaako tutulta? Eksytykset vievät harhaan ja poistavat ihmisen tietoisuuden siitä, mikä olisi se oikea henkilökohtainen tapa toimia Jumalan luomissa suunnitelmissa. Jumalan Pyhä Henki ja voima saadaan aina ilmaiseksi ilman rahaa ja myyjiä. Vertauksen viisaat olivat nähneet ajan saatossa, että tyhmät olivat riippuvaisia ihmisistä sen sijaan että olisivat turvautuneet Herraan. Ja varmaan viisaat olivat aiemmin varoittaneet tyhmiä näistä myyjistä ilman tulosta. Siksi he nyt antavat lopuksi tällaisen ironisen neuvon. 

 

Vertauksen lopulla 25:11-12 on tärkeä lisätieto ja vahvistaa juuri edellä kerrottua.  ”herramme, herramme, avaa meille!” (25:11). Tyhmät halusivat jälkikäteen tulla, mutta Herra sanoi, että Hän ei tunne heitä. Tämä on aivan sama vastaus, mikä löytyy Matteuksen luvusta 7: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle, ”herrani, herrani”, astu sisään taivasten valtakuntaan, vaan joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon.” (7:21). He toimivat Jumalan nimessä ja kuitenkin palvelevat vääryyttä. Nämä ihmiset ylistävät ja palvovat, ja edustavat sitä, mitä Jumalassa ei ole: ”Monet sanovat minulle sinä päivänä, ”herrani, herrani, emmekö me sinun nimessäsi profetoineet, ja sinun nimessäsi ajaneet pois riivaajia, ja sinun nimessäsi tehneet monia voimallisia tekoja? Ja silloin minä julistan heille, että ”aikojen alusta lähtien, minä en ole teitä tuntenut. Menkää pois minun luotani, te vääryyden palvojat!” (7:22-23 aramean käännös). (Kreikan käännöksen kautta ymmärrys jää vajaaksi, koska se ei kerro vääryyden palvojista vaan laittomuuden tekijöistä, mikä on aivan eri asia)

 

 

Sulhanen ja morsian ovat häiden pääkohde. Jeesus on sulhanen, mutta kuka on morsian? Miksi neitsyiden määrä on kymmenen? Miksi heistä käytetään nimitystä neitsyt?  Ovatko neitsyet jo liitossa ja siksi he eivät tarvitse omia häitä, vaan voivat olla läsnä häävieraiden osassa?  Ja mikä on tämä joukko, jonka täytyy itse lähteä matkaan? Tiedämme myös, että häävieraat saapuvat aina ennen hääparin ilmestymistä juhlapaikalle. Keitä ovat nämä, jotka saapuvat paikalle ennen häiden alkua? Tältä pohjalta jatketaan tämän vertauksen tarkastelua. Löytyy vain yksi joukko, johon nämä ehdot voidaan soveltaa hyvin.

 

Tämä ihmisryhmä on vielä tällä hetkellä kadoksissa oleva Israelin kansa, johon kaikki nämä edellä kuvatut erityispiirteet soveltuvat. Kymmenen heimon kansa joutui karkotetuksi Israelista yli 2700 vuotta sitten. Kansa oli antanut Jumalalle liittolupauksen Mooseksen välityksellä Hoorebin vuorella ja näin Jumala kutsui sitä vaimokseen. Myöhemmin synnin takia kansa joutui eroon Jumalastaan ja sille annettiin erokirja. Kuitenkaan Jumala ei ole hylännyt tätä kadoksissa ja karkotuksessa olevaa vaimoaan Israelia, josta käytetään usein nimeä Efraim, vaan on luvannut kutsua sen takaisin omaan maahansa. Aviovaimon ominaisuudessa se ei kuitenkaan enää tarvitse omia häämenoja. Häävieraan osa juhlapaikalla sopii sille hyvin. Sen täytyy kuitenkin itse lähteä kaikkialta sieltä, missä se nyt asuu, kohti Israelia. Raamatun kirjoituksista ei löydy muuta ihmisryhmää kuin Israel ja Juuda, joiden tulee itse palata takaisin. Palaamiskutsun kuuluessa viisaat lähtevät ja tyhmät jäävät paikoilleen. Kun kutsu kuuluu, niin silloin on lähdettävä. Myyjien takia, niiden jotka syöttävät ihmisille vääristettyä Jumalan sanaa, iso osa ihmisiä ei lähde. Sitten myöhemmin jälkijoukkona siihen ei enää anneta mahdollisuutta. Myös omaisuus ja kaikenlainen kiintyminen tähän maailmaan voivat olla järkyttäviä esteitä lähdölle. Vertauksen mukaan tämä ei ole viisaiden ongelma, koska heillä on öljyä lamppujen palaessa ja valaistessa matkaa kohti juhlapaikkaa Israelia. Seuraavassa lainaus Hesekielin kirjoituksesta luvusta 20:34-38, missä kerrotaan tämän kansan palaamisesta kohti Israelia, vertailun vuoksi sekä aramean että KR33 käännös:


34 Ja minä vien teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät niistä maista, joihin olitte hajotetut, väkevällä kädellä, ojennetulla käsivarrella ja vuodatetulla vihalla.

”Ja minä vien teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät maista, joihin olitte hajotetut, väkevällä kädellä, ojennetulla käsivarrella ja vuodatetulla vihalla.

35 Ja minä tuon teidät kansojen erämaahan, ja siellä minä vaadin tilintekoa teidän kanssanne kasvoista kasvoihin.

Ja minä tuon teidät kansojen erämaahan, ja siellä minä käyn oikeutta teidän kanssanne kasvoista kasvoihin.

36 Niinkuin minä vaadin tilintekoa isienne kanssa Egyptinmaan erämaassa, niin minä vaadin tilintekoa teidän kanssanne, sanoo Herra, Herra.

Niinkuin minä kävin oikeutta isienne kanssa Egyptinmaan erämaassa, niin minä käyn oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra, Herra.

37 Minä asetan teille sen minun oikeuteni säädöksen, ja saatan teidät sen liiton sääntöihin.

Minä panen teidät kulkemaan sauvan alitse ja saatan teidät liiton siteeseen.

38 Ja minä erotan teistä ne, jotka kapinoivat minua vastaan ja luopuvat minun sanastani: muukalaisuutensa maasta minä vien heidät pois, mutta Israelin maahan he eivät tule; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.

Ja minä erotan teistä ne, jotka kapinoivat minua vastaan ja luopuvat minusta: muukalaisuutensa maasta minä vien heidät pois, mutta Israelin maahan he eivät tule; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.

 

Israel on siis aviovaimo. Jokainen ymmärtää, että aviovaimo ei tarvitse omia häitä, mutta häävieraan osa on sille sopiva ja joka saapuu juhlapaikalle ennen varsinaisten häiden alkua. Tässä seuraavassa yksi lainaus Jesajan kirjasta luvusta 54:5-6, joissa kerrotaan vaimo Israelista

5. Sillä sinun luojasi on sinun aviomiehesi, Herra on hänen nimensä, ja Israelin pyhä on sinun lunastajasi, häntä kutsutaan kaiken maan Jumalaksi.

Sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä, sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, hän joka kaiken maan Jumalaksi kutsutaan.

6. Sillä Herran kirkkauden läsnäolo on kutsunut sinut, kuin hylätyn vaimon, ja hengessä ahdistetun, niin kuin nuoruuden pois ajetun vaimon, sanoo sinun Jumalasi.

Sillä niinkuin hyljätyn, syvästi murheellisen vaimon on Herra sinut kutsunut - nuoruuden vaimon, joka on ollut halveksittu, sanoo sinun Jumalasi.

 

Entä sana neitsyt, mitä siitä voidaan tietää? Neitsyt viittaa Israelin kansaan monessa eri Vanhan Testamentin kirjoituksessa. Jeremian luku 31 kertoo kokonaan tämän kadoksissa olevan kansan palaamisesta. Tässä luvussa tätä kansaa kutsutaan monta kertaa nimellä neitsyt (Jeremia 31:4,13,21).

 

4 Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaisten karkeloon.

 

13 Silloin neitsyt iloitsee karkelossa ja nuorukaiset ja vanhukset yhdessä. Minä muutan heidän surunsa riemuksi, annan heille lohdutuksen ja ilon heidän murheensa jälkeen.

 

21 Pystytä itsellesi kivimerkkejä, aseta itsellesi tienviittoja, paina mieleesi tie, polku, jota olet kulkenut. Palaja, neitsyt Israel, palaja näihin kaupunkeihisi.

 

Sitten on vielä käsittelemättä morsian. Häät ilman morsianta eivät ole häät, sulhanen jo tiedetään, mutta kuka on morsian. Morsian on se joukko, mikä ei ole Israelin kansaa eli Jaakobin jälkeläisiä, ja jotka ovat kuolleet uskossa Kristukseen historian saatossa tai jotka ovat vielä elossa Jeesuksen (Jeshuan) tullessa maan päälle hallitsemaan Kuningaskuntaansa. Kristuksessa (Messiaassa) kuolleet herätetään haudoistaan ja heihin liittyvät maan päällä elossa olevat. Uskomattomat ihmiset, joista käytetään nimitystä luste, ovat kuolleet tai hävinneet pois enkelien toimesta hetki ennen tätä tapahtumaa. Uskossa kuolleet haudoista herätetyt ja elossa olleet Herran omat kootaan yhteen avaraan paikkaan Israeliin enkelien toimesta hääjuhlia varten. Näin kaikki Jeesukseen uskoneet ovat saaneet saman aseman Herransa edessä. Laitan kaksi lainausta näistä Jeesuksen tulon päivistä Matteus 24:30-31

 

30 Ja silloin taivaissa tulee näkyviin ihmisen pojan merkki, ja silloin kaikki maan perhekunnat tanssivat, ja he näkevät sen ihmisen pojan, joka tulee pilvien yllä, taivasten voimien ja monien ylistysten kanssa.

(”Merkki” on tässä kohdassa hääjuhlien alkamisen merkki. Täysin eri sana kuin tavalliset ”merkit”.)

Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

31 Ja hän lähettää enkelinsä, sen suuren pasuunan kanssa, ja he kokoavat ne valitut, hänen omansa, neljästä tuulesta, ja taivasten ääriin saakka.

Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

 

ja 1.kirje tessalonikalaisille 4:16-17

16 Koska hän, meidän Herramme käskyn kautta, ja sen enkelijohtajan äänen kautta, ja Jumalan pasuunan kautta, on laskeutuva taivaista, ja ne kuolleet, jotka ovat Messiaassa, tulevat nousemaan ensin.

Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;

17 Ja silloin me, jotka olemme niitä jäljelle jääneitä, jotka elämme, viedään pois heidän kanssaan kuin yhtenä pilvenä, meidän Herramme tapaamiseen avaralla paikalla, ja siten me saamme olla kaikki ajat meidän Herramme kanssa.

sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

 

Ei siis ole mitään salaisia pilviin tempaamisia ja pilvissä tapahtuvia hääjuhlia, kuten kuulee opetettavan. Seemiläisen sanonnan mukaan pilvi tarkoittaa suurta ihmisjoukkoa kuten heprealaiskirjeen 12:1 myös kertoo. Laajalle levinnyt salainen pilviin tempaamisoppi on saanut alkunsa 1830-luvulla jesuiittajärjestön toimesta ja se on levinnyt laajalle tietyissä piireissä, vaikka se on ristiriidassa Jumalan sanan kokonaisilmoituksen suhteen. Alkuperäinen aramean kirjoitus tekee tämän myös selväksi.

 

Alkupuolella kirjoitin, että viisaiden väsymiseen ja nukahtamiseen palaan myöhemmin. Mutta kun sulhanen viipyi, he kaikki väsyivät, ja nukahtivat.” (25:5)

Tämä voidaan selittää historiallisena pitkänä ajanjaksona. Kuten edellä luettu, vertaus neitsyeistä koskee Israelin kadonnutta kansaa kaukaa 2700 vuoden takaa. Karkotuksen jälkeen heillä on varmaan ollut tietoisuus omasta alkuperästä ja myös siitä, että jonain päivänä Jumala kutsuu heidät takaisin kotiin. Mutta ajan kuluessa sukupolvien vaihtuessa tietoisuus alkuperästä ja paluusta hävisi. Kaikki ovat nukkuneet tämän asian suhteen, myös ne, joilla on ollut usko Herraan. Kristillisten seurakuntien väärät opit ja korvausteologia (seurakunta on mukamas korvannut Israelin!) ovat estäneet tehokkaasti tähän tietoisuuteen heräämisen. Tänä päivänä käänne on kuitenkin tapahtunut, kadonnut Israel on heräämässä ja samalla viisaat neitsyet varustautuvat öljylamppujensa kanssa herätellen nukkuvia kanssaihmisiä!


 

Kirjoitin tämän vuonna 2015 kotisivulleni jouninkootut, jotka eivät ole enää päällä, vaan kaikki löytyvät blogeistani Jounin päivän jutut https://jouninkootut.blogspot.com/  tai

Tutkitaan kirjoituksia https://tutkitaankirjoituksia.blogspot.com/ tai

Uuden testamentin aramean käännökset https://ut-arameasta.blogspot.com/