maanantai 6. huhtikuuta 2020

Kaksi näkyä: Ruoka ja tavara


Ruoka

Näin viime yönä 6.4 voimakkaan ja selvän unen. Istuin ison kattamattoman pöydän ääressä. Ympärilläni istui joukko ihmisiä, jotka olivat minulle vieraita, ja he olivat hyvin pukeutuneita. Yhtäkkiä nousin ylös ja sanoin selkeät, kuuluvat sanat. Samalla tiesin, että he eivät olleet koskaan kuulleet näitä sanoja:

”Siunattu olet sinä Herra meidän Jumalamme, joka annat meille leivän maasta, aamen. Tämä on kaikkein vanhin ruokarukous, siinä ei siunata ruokaa, vaan Herraa.”

Kaikki pöydän ääressä olevat ihmiset katsoivat kuin jähmettyneinä ”silmät pyöreinä” suoraan eteensä. Uni päättyi tähän. Aamulla herätessäni uni tuli heti mieleeni. Sanoma oli selkeä. Pian on kyse ruuasta. – Jouni

** **

Materiaan pohjautuva elämä päättyy

Perjantaina 20.3.-20 mentyäni nukkumaan ja ollessani valveen ja unen rajamailla, näin yhtäkkiä ilmestyksen ja säpsähdin siihen.

"Näin edessäni ikään kuin leveän virran, jotain 50-100 m leveä, molemmin puolin virtaa oli asutusta, matalia kerrostaloja ja pienempiä taloja. Virta oli voimakas. Mutta se ei ollut tavallinen joki, se oli kuin pitkä laskettelurinne jossain suuressa laskettelukeskuksessa. Tämä väylä oli täynnä tavaraa, isoja huonekaluja ja kaikkea mahdollista tavaraa, joita ihmiset omistavat. Kaikki tämä valtava päällekkäin oleva tavaramäärä painui virran mukana alas. Seurasin katseellani tätä loppumatonta vyöryä, rinne jyrkkeni ja kaikki tämä tavaramäärä painui kauas alas silmin kantamattomiin. Tätä näkyä katsellessani tajusin, että virran mukana ei mennyt yhtään ihmistä, kaikki oli pelkkää tavaraa. Näky päättyi tähän"

Uskon, että tämä näky tulee toteutumaan pian, vaikka se on niin ankara meille ihmisille. Materiaan ja tavaran paljouden omistamiseen perustuva nykyinen elämäntapa on päättymässä, se huuhdotaan alas eikä sitä enää koskaan nähdä. – Jouni


** **

Lisäys 22.4.-20
Lama 10 kertaa suurempi


Näin unen 22.4.  Unessa tuli sanat: ”Lama 10 kertaa suurempi”. Ja sitten tuli kuin linkki, joka ei jäänyt mieleen, mutta siinä oli ainakin numeroita. Sitten sama uni toistui ja tuli sanat: ”Lama 10 kertaa suurempi. Julista tämä muillekin”. Ja sitten tuli jälleen sama linkki, jossa oli ainakin numeroita. Heräsin tähän ja nousin ylös. Kävelin keittiön pöydän ääreen, jossa oli kännykkäni, katsoakseni aikaa. Kello oli 0.10. Tajusin heti, että siinä oli sama luku 10.  - Jouni


Saamani nimetön palaute liittyen tähän lukuun 10

”Raamatussa tuo 10 on eräänlainen koettelemuksen luku. Olen jopa joskus pitänyt siitä pienen raamattutunnin. Ajattele nyt esimerkiksi pääsiäisen ensihedelmän juhlasta viikkojuhlaan on 50 päivää. Jeesus nousi kuolleista ensihedelmänä, oli maan päällä 40 päivää kunnes nousi taivaisiin. Pyhä Henki annettiin 50. päivänä. 10 päivän aikana ei ollut Jeesusta (Elämän Sana) eikä Pyhää Henkeä (Totuus). Voiko suurempaa koetusta ollakaan?

** **



 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti