perjantai 17. tammikuuta 2020

Esikuvat puhuvat osa 6


SOVITUSRAHA JA SEN KÄYTTÄMINEN

 Lue 2 Moos. 30:11-16; 2 Moos. 27:17; 2 Moos. 26:19

Jumala oli "voimallisella käsivarrella" pelastanut Israelin kansan Egyptin orjuudesta ja johdatti sitä omana kansanaan. Kansalla ei ollut tässä mitään omaa ansiota, vaan Herra oli tehnyt kaiken heidän hyväkseen. Kansa oli tullut maksamaan Herralle paljon. Tämä tärkeä asia piti tarkoin asetettaman kansan eteen, "muistoon Herran edessä", ja esitettämän ilmestysmajassa, jotta jokainen israelilainen jo esipihalle astuessaan voisi sen nähdä ja sitä muistaa. Sen tähden Jumala antoi Mooseksen kautta erityisen käskyn, että jokaisen kaksikymmentä vuotta täyttäneen, joka luetaan kuuluvaksi Herran kansaan, tuli maksaa "hengestään sovitusmaksu Herralle", puoli sekeliä hopeaa. Minkä tähden tämä sovintoraha on annettava, sanotaan myös: "...ettei mikään rangaistus heitä kohtaisi".

Tämä Herran sana antaa meidän ymmärtää, että jokainen heistä oli syntinen, joka oikeuden ja lain mukaan oli tuomion ja rangaistuksen oma, mutta että heidän syntinsä voi tulla Jumalan edessä Hänen määräämänsä sovintohinnan kautta poistetuksi. Tämän sovintorahan kautta israelilainen pääsi vapaaksi syntivelastaan.

Katsomme nyt tarkemmin tätä

israelilaisten sovintorahaa ja sen käyttämistä,

koska tämä taas antaa meille selvän ja ihanan kuvan Messiaasta, joka on Jumalan määräämä ja ainoa riittävä sovitushinta syntiemme edestä.

Ensiksi on otettava huomioon, että sovintoraha suoritettiin hopeassa. Hopea oli siihen aikaan se arvometalli, jota enimmäkseen käytettiin kaupoissa ja maksusuorituksissa. Se oli, niin sanoakseni, kauppiaan metalli, ja sitä kutsuttiin lyhyesti "rahaksi". Aabraham osti Makpelan vainion ja suoritti siitä kauppahinnan hopeassa. Joosef myytiin ja Messias niin ikään myytiin hinnasta, joka oli laskettu hopeassa. Sekeli, joka oli tavallinen maksuväline, oli hopearaha. Sen tähden, kun Raamattu puhuu hopeasta, niin ajatus menee heti kauppaan, arvoon ja maksuhintaan. Niin muodoin, kun ilmestysmajassa nähdään hopeaa, tulee ajatukseen heti jokin kauppahinta tai sovintoraha. Meillä on sitä suurempi syy ajatella tätä, koska apostoli Pietari, puhuessaan Messiaan meidän sielumme edestä suorittamasta lunastushinnasta, heti ensimmäiseksi viittaa hopeaan näin sanoen: "...tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Messiaan kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan" (1 Piet. 1:18,19).

Niin kuin siis hopea ilmestysmajassa puhuu suorituksesta, kauppahinnasta, niin myös pyhä Raamattu kaikkialla puhuu sitä samaa Messiaan verestä, vaikka äärettömän paljon korkeammassa merkityksessä, meidän suhteemme. Jeshua itse sanoo: "Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä (Matt. 20:28). Ja apostoli Paavali, kehottaessaan korinttolaisia pyhitettyyn elämään ja antamaan ruumiinsa uhriksi Herralle, sanoo: "...ette ole itsenne omat. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne ja hengessänne, jotka ovat Jumalan" (1 Kor. 6:19,20; vanh. käänn.).

Eivätkä Herran lunastamatkaan taivaan kirkkaudessa vaikene tästä lunastushinnasta, vaan ylistävät sitä siinä uudessa laulussa, jonka yksin Herran omat oppivat, näin sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä Sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista" (Ilm. 5:9).

Sovintorahan suorittaminen saarnasi israelilaiselle yhä sitä, ettei ihminen voi tulla otolliseksi tai vanhurskaaksi Jumalan edessä lain töiden avulla. Me tiedämme, että Israelin kansa oli asetettu lain alle, niin että sille oli annettu selviä käskyjä ja kieltoja. Heille oli sanottu: "Se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä" (3 Moos. 18:5). Ja he ponnistelivat voimiaan täyttääkseen lain vaatimukset. Mutta heidän voimansa eivät siihen riittäneet. Sen vuoksi Jumala asetti heidän eteensä monenlaisia esikuvia, jotka puhuivat lunastuksesta, heidän edestään suoritettavasta sovintohinnasta. Tätä ei olisi tarvittu, jos he itse puolestaan olisivat kyenneet täyttämään Jumalan tahdon ja noudattamaan Hänen lakiaan. Sillä ei suinkaan silloin tarvita sovintorahaa rikoksista, jos joku on viaton. Mutta jokaisen israelilaisen, hurskaimmankin, täytyi edestään suorittaa sovintoraha, ja sehän osoittaa selvästi, että hän tarvitsi välttämättömästi lunastusmaksun, sovintorahan, suojaa.

Aivan niin on vielä nytkin. Ihminen ei voi täyttää Jumalan lakia, vaikka hän kuinka koettaisi ja vaivaisi itseään. Ja sen tähden, olipa hän olevinaan kuinka hurskas hyvänsä, ei laki voi tuottaa hänelle elämää, vaan se tuottaa kuolemaa.

Me olemme itsessämme vararikon tehneitä, eikä meillä ole siveellistä voimaa täyttää Jumalan lakia. Jokainen meistä, parhainkin, tarvitsee Hänen edestään suoritettua lunastusmaksua, mikäli hän tahtoo kuulua Herran kansaan. Jumalalle olkoon kiitos, että sovintoraha on Messiaassa Jeshuassa maksettu meidän edestämme, kunhan vain uskossa käytämme sitä hyväksemme!

Hopeainen sovintoraha opettaa meille edelleen, ettei israelilainen vielä luonnollisen syntymisen perusteella tullut otolliseksi kuulumaan Hänen kansaansa. Vasta sovintorahan suoritettuaan hän kuului Herran kansaan ja saattoi nauttia sen etuja.

Niin oli asia Mooseksen aikana, niin oli Johannes Kastajan ja Jeshuan aikana, ja niin on vielä nytkin. Itsevanhurskaille fariseuksille ja suruttomille saddukeuksille Johannes sanoo: "Älkää luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille" (Matt. 3:9). Ja Jeshua itse sanoo Nikodeemukselle: "Totisesti, totisesti Minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa" (Joh. 3:3).

Tässä on meille iankaikkisesti pysyvä sääntö. Luonnollisen syntymän kautta tulleet edut eivät voi auttaa meitä Jumalan valtakuntaan, eivät esi-isien hyveet, ei sukulaisuus, eivät kansalliset oikeudet. Tässä on kysymys synnin vallasta vapautumisesta ja uuden mielen syntymisestä, ja se tapahtuu ainoastaan lunastusmaksun suorituksen kautta. Ja tämä lunastusmaksu, meidän sovintorahamme, on Jeshuan pyhä veri.

Mutta huomatkaamme vielä se tarkka määräys, että jokaisen israelilaisen tuli itse suorittaa edestään sovintoraha. Toinen ei voinut suorittaa sitä toisen puolesta, vaan kunkin piti omasta puolestaan astua esiin. - Tässä meille annetaan esikuvassa selvä opetus, että lunastus Messiaassa on omistettava henkilökohtaisesti. Kunkin ihmisen tulee itse sopia Jumalan kanssa, ja hänen tulee olla varma asemastaan Jumalan suhteen. Mutta voi, kuinka paljon epäselvyyttä ja erehdyksiä vallitseekaan tässä asiassa ihmisten kesken! Paholainen on viekkaudessaan eksyttänyt kristityn nimeä kantavia ihmisiä, niin että suuret joukot luulevat olevansa otollisia Jumalalle vain sen kautta, että he ovat mielestään hurskaita tai ovat harjoittaneet hyväntekeväisyyttä, ovat saaneet kristinuskon opetusta tai kuuluvat yleisesti tunnustettuun kirkkokuntaan. Mutta jos tiedustelet heiltä heidän henkilökohtaista suhdettaan Jumalaan ja heidän pelastuksensa varmuutta, niin saat vastaukseksi: "kenties", "tahtoisin kyllä", "mutta", "jos" jms. He ovat siis itse asiassa epätietoisuudessa ja luottavat siihen, mitä muut uskovat ja mitä kirkko uskoo. He kuvittelevat menevänsä muiden ihmisten mukana Jumalan valtakuntaan.

Kuinka tärkeää ja välttämätöntä onkaan, että kukin itse pitää huolta pelastuksestaan ja selvittää suhteensa Jumalaan varmaksi!

Usein kuulee tällaista puhetta: "Oi, mehän olemme kaikki syntisiä!" ja "Messiashan on meidän kaikkien edestä kärsinyt kuoleman!" Ystäväni, ole varuillasi, ettet näin sanoessasi yritä vierittää syyllisyyttäsi muitten päälle, tai hajottaa Messiaan kalliin kuoleman merkitystä sinun henkilökohtaiseksi pelastukseksesi sanoen sen tapahtuneen kaikkien yhteiseksi hyväksi! Sinun tulee ymmärtää olevasi syntinen, ei summassa muitten kanssa, vaan itse puolestasi aivan totuudessa Jumalan edessä; ja sinun tulee pitää huolta siitä, että pelastus Messiaassa tulee sinun omaksi pelastukseksesi, oikein henkilökohtaiseksi omaisuudeksesi. Jeshua sanoi kerran: "Joka syö Minun lihani ja juo Minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä" (Joh. 6:54). Syöminen ja juominen on aivan henkilökohtainen toimi; ei kukaan muu voi syödä eikä juoda minun sijassani, niin että se tulisi minun hyväkseni. Mutta kun itse syön ja itse juon, niin siitä minä vahvistun. Niin on myös Messiaan kuoleman ja Hänen vuodattamansa veren laita, joka on ihmeellinen sovintoraha syntisten edestä. Ja se on henkilökohtaisesti vastaanotettava ja kannettava Jumalan eteen. Silloin kuuluu sydämen pohjasta: "Minun Vapahtajani, minun Herrani, minun Jumalani!"

Sovintorahan paino oli tarkoin määrätty. Jumala piti itse aivan kuin vaakaa kädessään; Hän ei sallinut, että kukin israelilainen saisi itse päättää, kuinka paljon hän voisi ja tahtoisi maksaa. Ei! Puoli sekeliä puhdasta hopeaa, ja pyhäkön painon mukaan - niin tuli olla, ja kaikilta perittiin sama. Jumalan pappi, joka vastaanotti sovintorahan, ei milloinkaan suostunut ottamaan huonompaa hopeaa eikä vähintäkään tinkinyt painosta; puhdasta hopeaa ja täysi paino täytyi olla aina. Ja varmaan jokainen rehellinen israelilainen toikin aina puhtaan ja täysipainoisen hopearahan Jumalansa eteen.

Niin on, Jumala vaatii meiltä Hänen määräämänsä sovintorahan täysipainoisena; Hän vaatii jokaiselta sielulta saman sovintorahan, Jeshuan Messiaan veren. Vaikka tarjoaisit Hänelle kaikki, mitä ihminen voisi antaa, Hän ei tyytyisi siihen; se ei olisi pyhäkön painon mukaan laskettua, se olisi väärää rahaa, se olisi mitätöntä. Messiaan kallis veri yksinään on ainoa Jumalalle kelpaava hinta. Jos sinulla on se, niin voit turvallisesti astua Jumalan eteen. Älkäämme koskaan unohtako, että me olemme Jumalan edessä sen arvoiset kuin sovintorahamme on Hänen silmissään. Jos meillä on se, minkä Hän itse on määrännyt, niin voimme olla aivan varmat siitä, että olemme Hänelle otolliset. Ja oi, kuinka suuri ja yli meidän ymmärryksemme käyvä onkaan Jumalan rakkaus, kun Hän ei säästänyt ainokaista Poikaansa, vaan antoi Hänet tuomion rangaistukseen ja kuolemaan, jotta meillä olisi varma lunastus! Kuinka ylen kallis onkaan tämä sovintoraha!

Sovintoraha oli sama kaikille israelilaisille. Tämä merkitsee meidän oikean ihmisarvomme tunnustamista, huolimatta ulkonaisista olosuhteista. Rikas, joka olisi helposti voinut antaa paljonkin enemmän, ja köyhä, joka suurella vaivalla sai kokoon vaaditun määrän - kaikki toivat saman sovintorahan, puoli sekeliä, pyhäkön painon mukaan. Jumalan edessä ovat kaikki samassa arvossa.

Muistakaamme tätä ajatellessamme sielumme pelastusta. Rikas tai köyhä, oppinut tai oppimaton, nuori tai vanha, siveellinen tai siveetön, ihmisten arvion mukaan suuri syntinen tai pieni syntinen - kaikki ovat ihmisiä, mutta kaikki ovat myös samassa asemassa Jumalaan nähden, ja heidän yhteinen arvonimensä on: syntinen. "Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room. 3:23). Sen tähden Jumala ei tunnustakaan muuta sovintorahaa kuin sen, joka tekee syntisen vapaaksi, ja apostoli sanoo: "...ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Messiaassa Jeshuassa" (Room. 3:24). Jumala ei katso ihmisen muotoon.

Kuinka siis on sinun laitasi, syntitoverini? Panetko ehkä pahaksesi tämän? Sinä ehkä ajattelet, ettet ole niin huono kuin jotkut tuttavasi? Sinä tarvitset Messiaan veren sovintorahaa yhtä hyvin kuin joku varas ja murhaaja, jos he tahtovat tulla autuaiksi! Sama lunastusmaksu sinulle ja suurimmalle syntiselle! Ei mitään erotusta henkilön suhteen!

Miltä tämä syntisyyden yhdenvertaisuus tuntuu teistä, rakkaat lukijat? Ehkäpä kuitenkin ajattelette: kyllä tässä sittenkin täytyy olla jonkinlainen erotus. Kyllä tässä jonkinlainen erotus onkin, mutta se lienee sellainen, jota ette ole odottaneet. Kuulkaamme, millaisen erotuksen meidän Herramme Jeshua tekee, kun Hän juutalaisten ylipapeille ja kansan vanhimmille sanoo: "Totisesti Minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan" (Matt. 21:31). Miksi käy niin? Sen tähden, että he tuntevat herkemmin kadotetun tilansa ja sen johdosta ottavat hyväkseen ainoan kelpaavan lunastushinnan, Messiaan kalliin veren. Ristillä riippuvassa rosvossa ja Jeshuan luo tulleessa rikkaassa nuorukaisessa voit myös huomata tämän eron, jos niin tahdot. Edellinen - ihmiskunnan hylkiö ja kuolemaan tuomittu - tarttui hädässään kiinni ainoaan pelastuksen kallioon ja tuli autuaaksi. Jälkimmäinen - rikas ja arvossa pidetty, nuhteettomasti elänyt nuorukainen, johon Jeshuakin "katsahti ja rakasti häntä" - jäi kuitenkin Jumalan valtakunnan ulkopuolelle ja meni pois murheellisena!

Herra oli sanonut Moosekselle: "Puoli sekeliä olkoon anti (vanh. käänn. "ylennysuhri" ) Herralle" (2 Moos. 30:13). Tässä ylennettiin jotakin, annettiin jotakin ylös Jumalalle, ikään kuin Hänen varastohuoneeseensa, sielun lunastushinnaksi. Kuinka turvallinen tämä ajatus olikaan israelilaiselle: lunastusmaksu, sovintoraha on siellä Jumalan aarteistossa!

Messiaassa on tämä esikuva toteutunut täydellisesti. Hän on oikea ylennysuhri; Hänet oli ylennetty maasta, nostettu ristille, ja Hän vuodatti verensä "lunastukseksi monen edestä". Ja sitten Hän meni "suurempaan ja täydellisempään majaan, joka ei ole käsillä tehty" (Hebr. 9:11), itse taivaaseen! - Kuinka onnellisiksi ja iloisiksi meidät tekeekään tämä siunattu tieto, että meidän sovintohintamme on jo siellä ylhäällä Jumalan edessä; Hän on täydellisesti tyydytetty, ja me olemme pelastetut!

Katselkaamme nyt vihdoin vielä, kuinka tätä hopeaa käytettiin ilmestysmajassa. Se oli kauniina koristuksena esipihalla niissä pylväissä, jotka kannattivat valkoista kangasaitaa. Näin Herra puhui Moosekselle: "Ja ota sovitusrahat israelilaisilta ja käytä ne palvelukseen ilmestysmajassa, että israelilaiset johdatettaisiin muistoon Herran edessä teidän henkenne sovitukseksi" (2 Moos. 30:16). Ja tarkemmissa määräyksissä oli käsketty: "Kaikissa pylväissä esipihan ympärillä olkoon koristepienat hopeata ja koukut hopeata" (2 Moos. 27:17). Kirkas ja kaunis hopea oli siinä näkyvä puhtaan valkoisen pellavan rinnalla. Kun israelilainen astui pihalle ja katseli ympärilleen, hän näki heti maksetun sovintorahansa siinä pylväitten päällä loistavan; siitä hän ymmärsi, että se oli kiinteässä yhteydessä hänen vanhurskautensa kanssa, jota pellavainen ympärysverho kuvasi, ja että niistä toinen kannatti toista.

Jokainen Jumalan lapsi tietää ja ymmärtää, että se sovitus, joka hänellä on Messiaassa, on hänen kallein aarteensa. Ja se on täysin yhteydessä hänen vanhurskautensa kanssa, ja siihen perustuu hänen otollisuutensa Jumalan edessä. Hänellä ei ole mitään vanhurskautta, ei mitään mahdollisuutta tulla otolliseksi Jumalalle, ellei Messias olisi "antanut henkeään lunastukseksi monen edestä". Kun hän oman mitättömyytensä tunnossa nostaa silmänsä ja näkee Vapahtajansa antavan henkensä huudahtaen: "Se on täytetty!" niin hänelle alkaa selvitä, kuinka Jumala, joka on vanhurskas, voi julistaa jumalattoman vanhurskaaksi, ja - todellinen rauha Pyhän Hengen kautta laskeutuu hänen sydämeensä.

Oi ystävät, tässä on tärkeä ja ihana viittaus meille jokaiselle! Israelilaisten sovintoraha asetettiin näkyvään paikkaan; se oli heidän silmiensä edessä. Olkoon se ihana tosiasia, että me olemme sovitetut, aina silmiemme edessä, niin että meillä olisi oikea rauha! Jumala tahtoo niin.

Sovintorahaa käytettiin myös niin, että siitä valettiin pyhäkön jalustat. Näin meille on kirjoitettu: "Ja ne sata talenttia hopeata käytettiin pyhäkön jalustain ja esiripun jalustain valamiseen: sata talenttia sataan jalustaan, talentti jalustaa kohti" (2 Moos. 38:27). Kun israelilainen, esipihalle tultuaan, astui eteenpäin, hän huomasi, että koko ilmestysmaja seisoi hopean päällä; maksettu sovintoraha oli siinä jalustoina.

Tässä meidän eteemme astuu ihmeellisen ihana ajatus, kun tiedämme, että pyhäkkö ei kuvaa ainoastaan Messiasta, vaan myös Hänen seurakuntaansa. Messiaan omat ovat yhteydessä Hänen kanssaan; he muodostavat Hänen ruumiinsa. Tässä siis näemme, että Hänen seurakuntansa lepää Messiaan suuren lunastustyön perustalla. Messias ja koko Hänen työnsä on niin muodoin se valittu ja kallis kulmakivi; sen päällä lepää koko rakennus. Samalla meille käy tässä selväksi, että ainoastaan lunastetut ja pelastetut ihmiset kuuluvat Messiaan todelliseen seurakuntaan; ei siihen kuulu muita. Täällä maailmassa saattaa kyllä Jumalan lasten joukkoihin kuulua sellaisiakin, jotka eivät ole osallistuneet lunastukseen Messiaan veren kautta. Mutta he eivät silloin olekaan Jumalan edessä osina yhdistettyjä siihen suureen, ihanaan ja iankaikkiseen rakennukseen. Heiltä puuttuu hopeainen perustus, joka pitää olla jokaisella aivan henkilökohtaisesti, niin kuin pyhäkön kukin lauta seisoi hopeajalustalla, johon oli pantu talentti hopeaa.

Nämä pyhäkön lautojen hopeaiset jalustat todistavat jokaiselle, joka lepää sillä kalliilla perustalla: "Ja Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan Hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylös noussut" (2 Kor. 5:15).

Katsahtakaamme aina, astuessamme hengessä Jumalan eteen Hänen pyhäkköönsä, Hänen lunastusmaksunsa kalliiseen hopeaan ja levätkäämme sen perustalla; ja tulkoon siitä meille aina lohdutusta ja iloa sekä uutta halua ja voimaa antautumaan Hänelle.

Mutta teille, jotka ette vielä oikein tiedä, mikä on teidän suhteenne Jumalaan, tahdon sydämellisesti sanoa: ottakaa vastaan Messias, ristiinnaulittu ja ylösnoussut Vapahtaja, joka on teidän sovintorahanne, ja kantakaa Hänet Jumalalle Hänen varastohuoneeseensa teidän edestänne. Ja olkaa varmat siitä, että Hän vastaa teille: "Niin, lapseni, se riittää; mene rauhaan!" Herra sen tehköön nimensä tähden!
Ivan Benjaminovitsh  Kargel  

Seuraava osa Esikuvat puhuvat osa 7 tulossa pian

Esikuvat puhuvat osa 5


VASKIALLAS PESEYTYMISTÄ VARTEN

 Lue 2 Moos. 30: 17-21

Ilmestysmajan esipihalla, vaskialttarista suoraan pyhäkön ovea kohti, oli vaskinen pesuastia. Se oli suuri, pyöreä, vaskinen malja, joka oli tehty "niiden naisten kuvastimista, jotka toimittivat palvelusta ilmestysmajan ovella" (2 Moos. 38:8). Jotkut ovat kuvanneet tätä pesuallasta niin, että alhaalla joka puolella oli vääntimin varustettuja laskutorvia, ja luultavaa on, että niin olikin, sillä eihän jalkoja ja käsiä saattanut pestä itse maljasta. Täten pappien, joitten piti puhdistaa itsensä mennäkseen uhria toimittamaan tai suitsuttamaan Herran edessä, ei tarvinnut muuta kuin ojentaa esille jalkansa ja kätensä ja antaa veden virrata niiden yli.

Tällä pesemisellä, samoin kuin kaikilla Herran kansan jumalanpalvelustoimituksilla oli syvä ja salaperäinen, esikuvallinen merkitys. Kuinka suuri tämä pesuallas oli, siitä meille ei ole mitään kerrottu. Mutta luultavaa on, että se oli suuri, koska Salomon temppelissä oli sittemmin "vaskimeri" tehty niin suureksi, että se veti kolmetuhatta bat-mittaa, sankoa, vettä (2 Aikak. 4:5). Mutta suuruus ei tässä kuitenkaan vaikuta paljon asiaan, kun tiedämme, että ilmestysmajan tarpeet, vesimäärä ym. hankittiin aina tarkasti ja täsmällisesti; siinä ei ollut lainkaan puutetta.

Vaskisen pesualtaan

hengellinen ja esikuvallinen merkitys on nyt tutkistelumme kohteena. Ja ensin tahdomme katsella, mistä aineesta se oli tehty.

Herran käsky kuului: "Tee myös vaskiallas vaskijalustoineen peseytymistä varten." Se oli siis kokonaan vaskesta ja vaskijalustalla. Tässä ei ollut mitään akasiapuusta, niin kuin oli polttouhrialttarissa; ja vaski ja akasiapuu eivät siis tässä pyhässä esineessä olleet missään yhteydessä keskenään.

Edellä olemme osoittaneet, että vaski kuvaa Jumalan järkähtämätöntä vanhurskautta. Polttouhrialttarilla paloi uhri, ja Jumalan vanhurskaus koski siinä Häntä, Jeshuaa Messiasta, joka on uhrattu meidän edestämme. Mutta ketä koski Jumalan vanhurskauden tuomio tässä pesualtaassa? Se koski epäilemättä ihmisen omaa persoonaa; sillä ihmiset itse sitä lähestyivät ja käyttivät sitä. Papit, jotka ensin olivat toimineet alttarin edessä, tulivat sitten pesualtaan luo. He tulivat yksin, ilman uhrikaritsaa, ilman edustajaa, omassa persoonassaan. He tulivat etsien puhdistusta, jotta voisivat toimissaan olla Jumalalle otollisia. Asia oli niin tärkeä, että Herra sanoi Moosekselle: "He peskööt kätensä ja jalkansa, etteivät kuolisi." Jumalan vanhurskauden tähden oli tuomio kohtaava kaikkea syntiä ja saastaisuutta; ilman puhdistusta ja peseytymistä he eivät voineet olla otollisia Jumalan edessä.

Tällä tavalla tapahtuu kaikkina aikoina syntisen kääntyminen synnin tieltä, oikea mielenmuutos; syntisen, turmeltuneen ja saastaisen mielen on muututtava Jumalan mielen mukaiseksi. Syntinen alkaa ajatella, mitä Jumalan vanhurskaus vaatii, ja huomata, että hän on monella tavalla, ajatuksin, puhein ja teoin, rikkonut Jumalaa vastaan, että hän on luonnostaan aivan synnin turmelema. Hänelle selviää Jumalan vanhurskauden vaatimus ja synnin kauheus. Suruttomana ollessaan hän ei pitänyt syntiä niin vaarallisena; hän rakasti sitä, vieläpä joskus kehui siitä. Mutta nyt, käytyään vaskialttarin edessä, so. Messiaan ristin luona, ja nähtyään, kuinka Jumalan vanhurskaus on vakava, kun Hän ei armahtanut ainokaista Poikaansakaan, vaan antoi Hänet kuolemaan meidän syntiemme tähden, hän myös alkaa omasta puolestaan tunnustaa synnin kauhistuksen. Hän ei enää rakasta syntiä, vaan vihaa sitä; ja hän haluaa päästä siitä vapaaksi elääkseen Jumalan tahdon mukaan. Tämä jumalallinen tuomio synnistä, jota ei kukaan ihminen voi nähdä, mutta jota armoa ikävöivä ihminen on omassa sydämessään saanut taistellen kokea, selittää kenties jossakin määrin sen, että äsken kääntynyt ihminen voi heti alkaa vaeltaa uudessa elämässä.

Useimmissa Raamatun kääntymistapauksissa syntinen kauhistuu syntiään ja murtuu Jumalan vanhurskauden edessä. Muistakaamme syntistä naista tahi Sakkeusta, joka tunnustaa petoksiaan nurisevan kansan kuullen. Ensimmäisenä helluntaipäivänäkin, kun saatiin kuulla evankeliumia, se kävi läpi kuulijain sydämen, ja synnintunto valtasi suuren joukon, niin että he hädissään huudahtivat: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" Ihmeellistä on, että jokaisessa tällaisessa synnin tuntemuksen kohdassa on aina "avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan", josta tämä vaskinen pesuallas antaa meille kuvan.

Kauneimman esimerkin tämän asian totuudesta antaa meille kertomus ristillä riippuvasta katuvasta ryöväristä. Hän oli sokeasti toisen rosvon kanssa yhdessä pilkannut Jeshuaa, vaikka he molemmat jo riippuivat ristillä. Sitten hän oli katsahtanut Jeshuaan ja huomannut, ettei "tämä ollut mitään pahaa tehnyt". Ja silloin hän äkkiä kokee Jumalan vanhurskauden tuomion; hän murtuu omien ja rikostoverinsa syntien tuntemukseen huudahtaen: "Me kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat" (Luuk. 23:41). Rukoillen hän sitten kääntyy Messiaan puoleen; hän antaa puhdistavan lähteen veden virrata ylitseen, hän puhdistuu, tulee lunta valkeammaksi, niin että hän heti Messiaan kanssa pääsee astumaan taivaallisen majan pyhäkköön, vieläpä sen kaikkeinpyhimpään.

Kalliit ystävät! Te olette Messiaan kuolemassa ristillä nähneet Jumalan tuominneen synnin. Mitä ajattelette nyt, tämän tajutessanne, omasta, henkilökohtaisesta synnistänne? Onko se tullut teille kauhistukseksi? Jos ette paheksu ettekä tuomitse syntiänne, ellette sitä vihaa, niin se on tuomitseva teidät, ja kerran saatte syödä kaikkien tekojenne hedelmää. Silloin ette myöskään ole vielä koskaan olleet sovituksen vaskialttarin ettekä itsetuomitsemisen ja puhdistuksen vaskisen pesualtaan ääressä. Teidän mielenne on muuttumaton, olette vielä kääntymättömiä, huolimatta siitä, että olette omasta mielestänne hurskaita ja ehkä tiedätte paljon kuolemasta ja Messiaan sovitustyöstä. Teillä voi olla oikea oppi, mutta ei henkilökohtaista kokemusta. - Oi, jospa te tänään saavuttaisitte henkilökohtaisen kokemuksen!

Kun tarkastelemme pesualtaan sisällystä, niin mikä ero olikaan tämän ja vaskialttarin välillä! Sehän pitäisi nähdä jo ensi silmäyksellä. Alttarilla paloi tuli, se vain poltti ja kulutti, kunnes oli kuluttanut kaiken, mitä oli pantu alttarille; tässä taas oli jäähdyttävä ja puhdistava aines. Se virtasi, pesi ja puhdisti, kunnes ei ollut jäljellä likapilkkuakaan. Ja tätä lähdettä voitiin lähestyä pelkäämättä ja turvallisesti; puhtaana sen luota lähdettiin. Ihmeellinen lähde! Ja sieltä ei vesi loppunut koskaan!

Rakkaat ystävät! Messias, Jumalan Karitsa, joka otti kantaakseen meidän syntimme, sai sen tähden olla Jumalan vihan tulen kohteena, ja se tuli kulutti loppuun Hänen inhimillisen olemuksensa. Me sitä vastoin voimme sen ansiosta turvallisesti lähestyä lähdettä, joka pesee puhtaaksi veriruskeatkin synnit. Yhtä tässä vain vaaditaan. Johannes sanoo sen meille: "Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä" (1 Joh. 1:9).

Oi, jospa me kaikki lähtisimme tätä hyvää tietä myöten ihmeellisen lähteen luo! Silloin saisimme sanoa profeetta Jesajan kanssa: "Minä kiitän Sinua, Herra, sillä Sinä olit minuun vihastunut, mutta Sinun vihasi asettui, ja Sinä lohdutit minua. Katso, Jumala on minun pelastukseni; minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, Hän tuli minulle pelastukseksi. Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä" (Jes. 12:1-3).

Kuinka selvän kuvan antavatkaan meille polttouhrialttari ja pesuallas, jos niiden valossa katselemme meidän lunastustamme ja kääntymystämme! Alttarin päällä Jumala tuomitsee ja rankaisee meidän syntimme järkähtämättömän vanhurskautensa kautta; vaskialtaan edessä me yhdymme Hänen tuomioonsa ja tuomitsemme itsekin syntimme. Alttarin päällä vuotaa veri, jota välttämättömästi tarvittiin meidän velkamme maksamiseksi; vaskisessa pesualtaassa taas virtaa se vesi, joka on tarpeen meidän sielumme puhdistukseksi ja pyhitykseksi voidaksemme seisoa Jumalan edessä. Edellinen sovittaa, mitä me olemme rikkoneet; jälkimmäinen puhdistaa syntisen viattomaksi. Ja niin tulee syntisestä todellakin "uusi luomus" (2 Kor. 5:17).

Sen tähden nimitetäänkin Messiaan lunastuksen uskon kautta omistamista "uudestisyntymiseksi". Tästä asiasta Jeshua puhuu Nikodeemuksen kanssa ja sanoo hänelle selvästi, että ihmisen "täytyy syntyä uudesti, ylhäältä", sillä "jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan" (Joh. 3:5). Kun Nikodeemus ei tätä ymmärrä, mutta kuitenkin sydämessään luottaa Jeshuaan, niin Jeshua asettaa hänen eteensä erämaassa ylennetyn käärmeen kuvan kautta ristinsä. "Ihmisen Poika pitää ylennettämän", ja jokainen, joka katsoo Häneen ja uskoo Häneen, saa iankaikkisen elämän. Ihmeellisen selvästi Herramme sen sanoo, vaikkei Hän vielä silloin ollut kuollut ristillä!

Katselkaamme nyt, mitä erilaisia pesemisiä toimitettiin vaskisen pesualtaan luona. Ensiksi tässä pestiin papit täydellisesti, kun heidät pyhitettiin toimeensa. Herran käskystä Mooses otti Aaronin poikineen, vei heidät vaskialtaan ääreen ja pesi heidät vedellä. Hän itse pesi heidät, eikä ainoastaan käsiä ja jalkoja, vaan koko ruumiin. Ja sitten hän puki heidän ylleen papilliset vaatteet. Tämä peseminen tapahtui ainoastaan kerran, sitä ei uudistettu. Kerta kaikkiaan pestyinä he olivat nyt puhtaat ja voivat astua papilliseen toimeen. Ja tätä pesemistä he eivät toimittaneet itse, vaan sen toimitti Mooses, vanhan liiton välimies. Niin oli Jumala käskenyt, ja jos olisi tehty toisin, niin se olisi ollut tottelemattomuutta, ja silloin Jumala olisi pitänyt heitä saastaisina, joten he eivät olisi voineet Häntä lähestyä.

Tämä pappien kerta kaikkiaan tapahtuva ja täydellinen peseminen antaa meille kuvan siitä täydellisestä puhdistuksesta, joka tulee meidän osaksemme, kun uskossa Messiaaseen täydessä luottamuksessa vastaanotamme Hänen lunastustyönsä, joka on evankeliumissa meille julistettu. Syntinen ei siinä pese itseään, vaan hänet pesee uuden liiton välimies Messias. Ei kukaan ihminen, ei edes pappikaan, voi tätä ihmeellistä pesua toimittaa, vaan Jumalan korkeasti ylistetty Poika Sanan kautta, jonka syntinen yksinkertaisesti uskoo ja jonka Pyhä Henki vahvistaa hänen sydämessään.

Kuulkaamme, mitä Herran Sana sanoo meille Ilm. 1:5:ssä Messiaasta: "...joka meitä rakastaa ja on päästänyt (vanh. käänn. "pessyt") synneistämme verellään." Jeshua siis rakasti, Jeshua pesi. Ef. 5: 25, 26:ssa apostoli sanoo: "...niin kuin Messiaskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että Hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, Sanan kautta." Messias on siis rakastanut, ja Hän on myös puhdistanut "vedellä pesten, Sanan kautta". Joh. 15:3:ssa Jeshua sanoo: "Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka Minä olen teille puhunut." He olivat siis jo puhtaat, koska uskoivat ja luottivat Jeshuan sanaan.

Samaa puhuu meille 1 Kor. 6:9-11, jossa apostoli luettelee syntejä ja paheita, jotka sulkevat ihmisen ulos Jumalan valtakunnasta, ja sitten sanoo: "Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeshuan Messiaan nimessä ja meidän Jumalamme Hengen kautta." Se oli kokonainen ja täydellinen peso. Apostoli sanoo useampia kertoja: "te olette". Ja kuka sen oli toimittanut? Oliko sen toimittanut Paavali tahi joku heidän saarnaajistaan? Tai oliko se aikaansaatu jonkin ulkonaisen toimituksen kautta? Ei! He olivat pestyt, pyhitetyt ja vanhurskaiksi tehdyt Jeshuan nimessä ja Jumalan Hengen kautta. Eikä missään ole sanottu, että tämä toimi uudistettaisiin tai olisi uudistettava, sillä "Hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään" (Hebr. 10:14).

Mutta vaskisen pesualtaan ääressä pestiin myös kädet ja jalat. Samat papit, jotka koko ruumiin pesemisellä pyhitettiin virkaansa, saivat sittemmin toimessa ollen joka päivä ja usein pestä tässä vesilähteessä kätensä, joilla kenties olivat koskeneet saastaisiin esineisiin, ja jalkansa, joihin oli maasta tarttunut likaa. Heidän täytyi tulla tänne niin usein kuin he kaipasivat puhdistusta. Ja tätä puhdistusta ei heille enää toimittanut Mooses, vaan heidän piti tehdä se itse. Elleivät he näin käyneet itseään puhdistamassa, he olivat vikapäät kuolemaan.

Uskon elämässä tulee kysymykseen kahdenlainen peso - kerta kaikkiaan tapahtuva, josta siellä on jo puhuttu, ja uudistuva peso. Pietari sanoi innoissaan Jeshualle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää." Mutta Jeshua sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas" (Joh. 13: 9, 10). Edellinen peso, joka koskee vanhurskauttamistamme, ei tarvitse puhdistusta; mutta toinen peso, joka koskee meidän pyhitystämme, kaipaa alituista uudistusta. Edellisessä, joka koskee meidän syntejämme, me pukeudumme "uuteen ihmiseen" ja synnymme uudesti; jälkimmäisessä, joka koskee luontoamme, tämä "uusi ihminen" puhdistuu ja uudistuu "Luojansa kuvan mukaan", niin kuin apostoli Paavali sanoo (Kol. 3:10). Sen tähden Raamattu sanoo meille siitä joukosta, joka on tullut suuresta ahdistuksesta ja seisoo valkeihin vaatteisiin puettuna Jumalan valtaistuimen edessä, että he ovat "pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä " (Ilm. 7:14). He olivat pestyt kahdella tavalla, ja sen tähden he, samoin kuin kaksinkertaisesti pestyt papit ilmestysmajassa, nyt voivat "palvella Jumalaa päivät ja yöt Hänen temppelissään". He eivät olleet ainoastaan vanhurskaiksi tehdyt, vaan myös pyhitetyt.

Kuinka on meidän laitamme, jotka olemme Messiaan veren kautta tulleet vanhurskaiksi? Olemmeko kasvaneet pyhityksessä? Ovatko meidän vaatteemme tulleet yhä valkoisemmiksi ja puhtaammiksi? On kirjoitettu: "Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa" (Hebr. 12:14). Ja apostoli kehottaa meitä: "Puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta" (2 Kor. 7:1). Olkaamme sen tähden hyvin tarkkoja tässä asiassa ja vaeltakaamme aina vilpittöminä Herran kasvojen edessä. Jos huomaamme tahrapilkun käsissämme tai vaatteissamme, tahi jos jalkoihimme on tarttunut likaa, niin rientäkäämme heti vaskisen pesualtaan luo, jotta siellä saataisiin tahrat tuomituiksi ja pois pestyiksi.

Lopuksi huomatkaamme myös, millä kohdalla tämä vaskinen pesuallas oli esipihalla. Se oli polttouhrialttarin ja pyhäkön välillä. Alttarin päällä uhrattiin syntisen sovittamiseksi uhri, pesualtaasta hän sai puhdistusta, ja vasta sitten hän voi astua pyhäkköön Herraa palvelemaan.

Sellainen on Jumalan järjestys "tulevan hyvän varjossakin", Messiaan esikuvissa. Kristityn ei pidä alkaa palvelemisella, vaan ensimmäisenä hänellä tulee olla tämä tieto: minä olen kadotettu ihminen ja vikapää kuolemaan. Ja sen jälkeen hänen tulee tunnustaa: minä olen saastainen ihminen enkä voi esiintyä Jumalan edessä, ennen kuin Hän pesee minut puhtaaksi. Vasta sitten, kun on saatu sovitus ja puhdistus, voidaan astua pyhäkköön palvelemaan Herraa.

Moni tahtoo ruveta tekemään Herran työtä, vaikkei ole noudattanut tätä Jumalan asettamaa järjestystä. He tahtovat esiintyä Jumalan edessä, vaikkeivät ole synnin tunnossa käyneet Messiaan luona eivätkä ole sydämessään tunteneet Hänen puhdistavan verensä voimaa. On syytä muistaa, miten kävi Ussalle, jonka Herra löi, koska hän ojensi kätensä ja tarttui pitelemään Herran liiton arkkia (1 Aikak. 13:9-11). Niin, Jumala ei suostu keneenkään, jota ei ole "tehty otolliseksi Hänen Rakkaassaan".

Sen, joka tahtoo palvella Herraa, täytyy olla Jeshuan Messiaan itsensä pesemä. Ja sitten hänen tulee tuon tuostakin pestä kätensä ja jalkansa puhtaiksi "kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta". Muutoin hän ei voi mennä pyhäkköön eikä totuudessa palvella Herraa. Tätä meille opettaa vaskialtaan esikuva.

Profeetta Jesajan aikana pidettiin runsaasti jumalanpalveluksia, uhreja teurastettiin, ja papit toimittivat kaikki tarkasti lain määräyksen mukaan; mutta Herra ei suostunut heihin. Miksi ei? Sen Herra sanoo profeetan kautta: "Mitä ovat Minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen Minä en mielisty. Kun te tulette Minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii - Minun esikartanoitteni tallaamista?" Näin Herra puhuu ja lähettää heidät kaikki pois luotansa ilmoittaen vaatimuksensa: "Peseytykää, puhdistautukaa...", ja sitten vasta: "Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme" ("kummalla oikeus on"; vanh. käänn. Jes. 1:11-18).

Samaa puhuu Daavidin psalmi 24. Siinä kysytään: "Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa Hänen pyhässä paikassansa?" Minkä jälkeen juhlallinen vastaus kuuluu: "Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei halaja turhuutta eikä vanno väärin" (Ps. 24:3,4).

Herran tahto on, että kaikki Hänen palvelijansa palvelisivat Häntä totuudessa ja puhtaudessa. - Messias on mennyt kuolemaan meidän edestämme; Hänen pyhä verensä on vuotanut meidän syntiemme sovitukseksi. Asettukaamme totuudessa ja uskossa Hänen verensä voiman alaisiksi, niin Hän pesee meidät puhtaiksi. Ja sitten, kun Herra on meidät pessyt, niin varokaamme, ettemme tahraisi vaatteitamme, kuten Sardes-kristityille oli käynyt, niin että on ainoastaan "muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan", joille kuuluu Herran ihana lupaus: "He saavat käyskennellä Minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset" (Ilm. 3:4).

Liikkukoot meidän askeleemme aina Herran esipihoilla ja pyhäkössä; käyköön vaelluksemme ja toimemme yhä otollisemmaksi Herralle! Ja peskäämme ahkerasti käsiämme viattomuudessa, jotta Messias voittaisi muodon meissä Hänen kunniakseen ja me tulisimme arvollisiksi näkemään Hänet sellaisena kuin Hän on!
Ivan Benjaminovitsh  Kargel  

 
 

Uskon sankari Ivan Veniaminovitsh Kargel


IVAN VENIAMINOVITSH KARGEL

Ivan Veniaminovitsh Kargelin syntyperä on jäänyt tutkijoille arvoitukseksi. Hänen äitinsä oli ehkä armenialainen ja isä Skotlannista kotoisin. Isännimi Veniamin (vrt. Benjamin) viittaa kuitenkin enemmän juutalaiseen, kuin skotlantilaiseen kulttuuriin. Ivan Veniaminovitshin syntyessä perhe asui Georgiassa. Jonkun aikaa perhe asui Saksassa, mutta sitten muutettiin Bulgariaan, jossa Ivan Veniaminovitsh vietti lapsuutensa parhaat vuodet.

 
Nuorukaisena Ivan Kargel lähti Saksaan. Sanotaan, että hän olisi käynyt baptistien saarnaajakoulussa Hampurissa. Saksasta Ivan Veniaminovitsh saapui Venäjän pääkaupunkiin, Pietariin, jossa englantilaisen lordi Radstockin saarnaajatoimen vaikutuksesta oli syntynyt uskovien seurakunta.

Muutamat Venäjän aristokraatit olivat tulleet uskoon Radstockin saarnojen vaikutuksesta Sveitsissä, Pariisissa ja Lontoossa ja heistä eräs, Jelizaveta Tsertkova, oli kutsunut Radstockin Pietariin. Radstockin Pietariin vuosina 1874-1878 tekemien kahden matkan aikana uskovien joukko kasvoi huomattavan suureksi. Kun vainot alkoivat, ei Granville Waldegrave Radstock (1833-1913) enää voinut tulla Pietariin.

Ivan Veniaminovitsh Kargel (1849-1937) löysi Pietariin tullessaan seurakunnan, joka teki häneen unohtumattoman vaikutuksen. Kokous pidettiin kellarikerroksessa, puusepän verstaassa. Sepät ja puusepät, kreivit ja ruhtinaat olivat kaikki polvillaan Herran edessä, rukoilivat ja lauloivat yhteisiä lauluja. Laulun jälkeen nuori sisar - Kargelin tuleva vaimo - luki Matteuksen evankeliumia ja selitti lukemansa omin sanoin. Laulun jälkeen raamattua, joka vasta äsken oli käännetty venäjäksi, luki ruhtinas Vasilij Aleksandrovitsh Pashkov, jota Kargel myöhemmin nimitti "vanhemmaksi veljekseen" ja "opastajakseen" uskon asioissa.

Tiflisin kaupungissa Georgiassa Kargel tapasi Hampurin baptistien saarnaajakoulun käyneen Vasilij Gurjevitsh Pavlovin, entisen molokaanin, joka nyt toimi kaupungin baptistiseurakunnan presbyteerinä. Ilmeisesti Pavlovin vaikutuksesta Kargel pääsi selvyyteen kasteasiassa, ja otti kasteen.

Paitsi Kaukasuksella, Ivan Kargel kävi toistuvasti myös Suomessa, jossa oleskelevien venäläisten keskuudessa syntyi seurakuntia Viipuriin ja Helsinkiin. Ivan Kargelin matkoja rahoitti eräs uskovista ruhtinattarista. Vaimo, Anna Aleksandrovna Kargel, sai usein jäädä kotiin, kun mies lähti saarnamatkalle, mutta kun Ivan Veniaminovitsh 1880 Vasilij Pashkovin ehdotuksesta muutti Bulgariaan, matkalle lähdettiin yhdessä.

Bulgaria oli Kargelille tuttua lapsuuden maisemaa. Bulgaria oli vielä silloin Turkin vallan alla, ja Ivan Kargelilla oli Turkin passi, mahdollisesti jo lapsuudessa hankittu tai mahdollisesti hän otti Turkin kansalaisuuden neljän Bulgariassa viettämänsä vuoden aikana. Bulgarian Ruchukissa Kargeleille syntyi tytär Jelena vuonna 1883.

Pashkov ja Korf kutsui Venäjän uskovat yhteiseen neuvonpitoon Pietariin, jonne myös Kargelit saapuivat. Tässä 1884 pidetyssä kokouksessa edustettuina olivat uskovat, joita kansa kutsui nimellä "pashkovilaiset" ja "redstokilaiset", sekä baptisteja, mennoniitoja ja venäjän pietistejä eli stundisteja. Mukana oli myös tohtori Baedecker, englantilaisesta Plymouth-veljien liikkeestä.

Kokouksen kuudentena päivänä kaikki seurakuntien edustajat vangittiin ja vietiin kaupungin ulkopuolelle. Vielä samana vuonna Pashkov ja Korf karkoitettiin Venäjän keisarikunnasta loppuiäkseen.

Baptistit pitivät Baptistien liiton (SB) perustavan kokouksen Ukrainassa 30.04-01.05.1884. Myös Kargel oli mukana. Kokouksen pöytäkirjat kertovat, että Kargelia kuunneltiin silloin, kun kiperään kysymykseen oli etsittävä vastausta Raamatusta.

Kokouksen jälkeen Kargel, joka oli Turkin kansalainen, siirtyi Suomeen. Suomi oli vuodesta 1809 alkaen oli kuulunut Tsaarin Imperiumiin Suomen suuriruhtinaskunnan nimellä. Suomessa Venäjän lait eivät olleet voimassa ja kansalaisvapaudet olivat aivan eri luokkaa, kuin Venäjällä, mikä takia Suomesta tuli venäläisten hengellisten liikkeiden turvakoti pahimpien vainojen aikana. Pietarin seurakunta oli kuitenkin ilman piispaa, ja Kargel kutsuttiin pian takaisin Pietariin.

Pietarissa Kargelin kodiksi tuli kreivitär Lievenin talo, jossa jo Radstock oli pitänyt kokouksiaan. Englantilainen lähetyssaarnaaja, tohtori Baedecker oli saanut tsaarilta luvan saarnata evankeliumia Venäjän vankiloissa ja karkoituspaikoilla ja jakaa Raamattuja. Eikä hän jättänyt tilaisuutta käyttämättä: hän viipyi Venäjän keisarikunnassa 18 vuotta - vasta 1894 hän jatkoi matkaansa Japanin, Kiinan ja Singaporen kautta kotiin. Baedeckerin mukana Kargel kulki tulkkina. Matkojen aikana veljet kulkivat koko Venäjän keisarikunnan ristiin rastiin moneen kertaan, kylvivät hyvää siementä sekä hyvään että pahaan maahan ja toivat taloudellista ja muuta avustusta karkotettujen ja vangittujen uskovien perheille.

Uskon takia vangittujen, karkotettujen ja heidän perheittensä avustamiset oli tehtävä niin salassa, ettei edes vasen käsi tiennyt, mitä oikea teki.

Yhteiset matkat Baedeckerin kanssa olivat parasta raamattukoulua Kargelille. Tohtori F.W. Baedecker kuului samaan Plymouthin veljien liikkeeseen, kuin lordi Radstock. Plymouthin veljet noudattivat yleisen pappeuden periaatteita - heillä ei ollut pappeja. Liikkeen piirissä kasvaneista uskovista tuli merkittäviä vaikuttajia kristikuntaan - ja paljon. Liikkeen perustajana pidetty John Nelson Darby (1800-1882) vaikutti erikoisesti eskatologiaan - hänen ajatuksensa ja ennustuksensa Kristuksen toisesta takaisintulosta ovat merkittävän hyvin pitäneet paikkansa. Darby muun muassa ennusti Israelin valtion perustamisen aikana, jolloin juuri kukaan ei uskonut juutalaisten paluuseen Jerusalemiin.

Vuosien aikana Kargeleille oli syntynyt lisää tyttäriä: Marija, Jelizaveta ja Anna, äidin kaima. Eräältä matkalta palatessaan Ivan Kargel sai todeta, että hänen vaimonsa Anna Aleksandrovna oli kuollut. Vaimo, joka oli siunaten saattanut rakkaan miehensä matkoille mitään valittamatta, oli itse saavuttanut Luvatun Maan.

Kargel oli matkoillaan tutustunut koko Tsaarin Venäjään, nähnyt sen tilan, kurjuuden, karkoitetut ja vainotut uskovat. Vaellusvuodet olivat tältä erää ohi. Mutta Kargel tunsi Herran, joka ohjelmansa mukaan tekee kaiken uudeksi. Pietarin uskovien pyynnöstä Kargel otti vastaan Pietarin seurakunnan presbyteerin tehtävät.

Johtamassaan seurakunnassa Kargel pyrki toteuttamaan yleisten baptistien ja Plymouthin veljien alkuperäistä linjaa, jonka mukaan seurakunta ei ole hierarkkinen järjestelmä, vaan kaikkien sen jäsenten on itse tehtävä kaikki omantunnonvalintansa ja vastattava niistä itse Jumalan edessä.

Kargel osallistui Euroopan baptistikongressiin 1903 Berliinissä Venäläisen baptistiliiton mandaatilla yhdessä saarnaaja Balihinin kanssa ja (?) 1905 Lontoossa Baptistien maailmankongressiin suuren venäläisen valtuuskunnan mukana. Kargel ei ylivoimaisista kyvyistään huolimatta ollut mikään järjestösoturi, eikä häntä valittu minkään suuren organisaation johtoon. Plymouthin veljien keskuudessa järjestäytymistä kaihdettiin, ja viimeistään Lontoon baptistikongressi näytti hengellisen näkökyvyn omaaville uskoville, että siellä 1905 perustettu Baptist Word Alliance, BWA, on tarkoitusperiltään kristinuskolle vieras. Sen ensimmäiseksi johtajaksi valittiin sosialisti John Clifford, vuonna 1848 perustetun Kristillisen sosialistisen liikkeen esitaistelija.

Herra kehoittaa seuraajiaan etsimään "ensin Jumalan Valtakuntaa" ja lupaa, että kaikki muu seuraa perässä kuin Manulle illallinen. Tarkemmin asian ilmaisee Raamattu, näin:

Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. (Kts. Matt 6:31-33).

Vanhan testamentin kirjoitusten mukaan (2.Aik 7:14) Jumala lupaa hoitaa myös maan asiat kuntoon, kunhan vain uskovat pitävät pään kylmänä, ja keskittyvät omaan asiaansa, ja voittavat omat taistelunsa. Pyhyys on aina suurempi voima kuin valta. Ei siis pidä odottaa parannusta ei-uskovilta vaan uskovilta, jos mieli saada maallisen valtakunnan asiat kuntoon. Maailma tarvitsee esikuvia, ei niinkään neuvonantajia. Neuvonantajissa kyllä riittää, hyvistä esikuvista on puutetta …

Kargel sai edustamalleen linjalle haastajan Ivan Prohanovista, nuoresta, kyvykkäästä uskovasta, joka vuonna 1888 oli tullut opiskelemaan Pietarin teknologiseen instituuttiin ja aikaa myöten nousi yhteiskunnallisesti suuntautuneiden nuorten uskovien johtoon.

Ivan Stepanovitsh Prohanov (1869-1935) oli syntynyt Vladikavkazissa, ja siellä hän myös kävi kasteella 18-vuotiaana. Prohanovin aatemaailmaan vaikutti paitsi evankelinen liike, myös opiskelijapiirien innostus yhteiskunnalliseen toimintaan. Vuonna 1888 Ivan Prohanov aloitti opiskelunsa Pietarin teknillisessä opistossa ja tuli samalla mukaan Pietarin evankelisen liikkeen toimintaan. Vuonna 1894 Prohanovin aloitteesta perustettiin kristillis-sosiaalinen kommuuni Krimille Vertogradiin, Simferopolin kaupungin lähistölle. Kommuunista tuli lyhytikäinen. Prohanov itse pakeni vainoja 1895 Helsingin kautta ulkomaille ja opiskeli englannin uskovien opistoissa Bristolissa ja Lontoossa sekä teologiaa Berliinissä ja Pariisissa. Samalla hän tutustui englanninkielisen maailman johtaviin baptisteihin, mikä auttoi häntä myöhemmin nousemaan Baptistien maailmanliiton varapuheenjohtajaksi.

Venäjän yhteiskunta oli jatkuvassa käymistilassa siksi, että mielipideilmastoa yksinvaltaisesti hallitseva ortodoksinen kirkko vastusti suurin piirtein kaikkea muuta, paitsi omaa napaansa. Kirkon rakentamien patojen murtuminen oli vain ajan kysymys. Mutta mitä tapahtuisi sen jälkeen? Evankeliset nuoret, jotka olivat 1903 eronneet emäseurakunnastaan, laativat suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Kun Venäjän Japanin sotaretki päättyi vuonna 1905 suureen katastrofiin Tsuziman salmessa, maassa puhkesi levottomuuksia ja tsaari Nikolai II joutui tekemään myönnytyksiä eri tahoille. Uskovat saivat rajoitetut oikeudet lailliseen toimintaan, ja niiden turvin Prohanov kannattajineen lähti ajatuksiaan toteuttamaan. Kargelin poissaollessa vuonna 1906 Prohanov perusti Venäläisen Evankelisen Liiton (RES).

Prohanovin Vertograd-seikkailu oli osoittanut, kuinka kevyesti nuoren seurakunnan jäsenet ottivat kristinuskon. Kargel oli löytänyt Vapahtajan ja uskollisena linjalleen hän halusi ohjata myös seurakuntaa yhä syvemmälle Herran ja Hänen sanansa tuntemisessa. Mahdollisesti hän näki patojen murtumisen päättyvän sellaiseen katastrofiin, jonka yli selviäisivät vain Pyhän Hengen täyttämät kristityt. Ivan Kargel ei nähnyt järjestötyön edistävän seurakunnan asiaa, ja omisti yhä enemmän aikaa kirjoitustyölle. Into osallistua maailmanparannukseen väheni edelleen, kun hänen nuorin tyttärensä, 19-vuotias Anna kuoli sairauden murtamana.

Kargelin kirjojen nimet antavat hyvän kuvan hänen vakaumuksestaan:

  • Kristus - meidän pyhityksemme
  • Mikä on suhteesi Pyhään Henkeen?
  • Tulevaisen hyvän toivo
  • Synti - maailman pahuuden maksimi
  • Elämän Hengen laki
  • Ilmestyskirjan selitysteos.

Ivan Veniaminovitshin tyttäret Jelena, Marija ja Jelizaveta asuivat kotona ja ottivat osaa myös kirjalliseen toimintaan. Ilmestyskirjan selitysteoksen (Tolkovanie Otkrovenija) syntyaikoihin sosialistit olivat jo vallassa. Kirja syntyi luennoista, jotka Kargel piti laillisesti järjestetyillä raamattukursseilla.

Elämän Hengen laki (Zakon Duha Zhizni) on roomalaiskirjeen lukujen 5, 6, 7 ja 8 selitysteos. Kirjaa luultiin kadonneeksi, mutta se pystyttiin rekonstruoimaan Ukrainassa säilyneistä käsinkirjoitetuista kopioista. Kirjan julkaisi pietarilainen "Biblija dja vseh" vuonna 1991.

Pietarissa nähtiin vallankumousta seuraavina vuosina nälkää. Kaupungin väkiluku väheni kolmesta miljoonasta yhteen miljoonaan. Myös Kargelit joutuivat muuttamaan maaseudulle. Ivan Prohanov, joka nyt oli evankelisen liikkeen johdossa, kirjoitti Sumskin alueen Nikolajevkan kristityille, että he pitäisivät huolta Kargelista ja hänen perheestään. Paikalliset veljet rakensivatkin Kargelille ja hänen tyttärilleen pienen talon, joka lähes kymmenen vuoden ajan oli koti ja monien, Kargeleiden järjestämien kuusiviikkoisten raamattukurssien näyttämönä, kunnes seurakunnassa, joka talon oli rakentanut, muutamat henkilöt ottivat ja myivät talon, ja muutamat muut järjestivät Ivan Veniaminovitshille, Marijalle ja Jelizavetalle toisen asunnon Berezhkin, nykyisen Tokarien kylästä. Vanhin tytär Jelena oli jo aikaisemmin muuttanut takaisin Pietariin.

Vuosina 1932-1933 sosialistit järjestivät Ukrainaan keinotekoisen nälänhädän pakottaakseen ukrainalaiset liittymään kolhooseihin. Kuusi miljoonaa ukrainalaista kuoli, ja myös Kargelit näkivät nälkää. Hätään ehättivät Pietarin seurakunnan uudet johtajat: he lähettivät rahaa ja saatekirjelmän, jossa "avustuksen" ehdot selvitettiin entiselle seurakunnan vanhimmalle. Kargelin piti vain täyttää kyselykaavake, ja vastata siinä esitettyihin kysymyksiin, jonka jälkeen rahat olivat vapaasti käytettävissä. Mielipidetiedustelussa kysyttiin, mitä mieltä olet neuvostohallituksesta, mitä mieltä olet uskovien asevelvollisuuskysymyksessä, mitä ajattelet Evankelisten kristittyjen liiton yhdeksännen ja kymmenennen edustajakokouksen päätöslauselmista jne. Kargel osoitti vastauksensa Jakov Zhidkoville ja Leningradin seurakuntien neuvostolle:

Tyttäreni sai teiltä rahaa elatusmaksua varten. Kuultuani nyt, että se tulee minulle sitten, kun suostun sellaisiin ehtoihin, jotka pyrkivät kierouttamaan sieluani ja omaatuntoani Jumalan ja ihmisten edessä, toimiakseni Jumalan sanassa ilmoitettua Jumalan tahtoa vastaan. Asia ei ole ollenkaan vaikea, pitää vain kirjoittaa nimikirjoitus kaavakkeeseen …

Kuinka kovasti olenkaan pettynyt, kun näin kaikessa Jumalan ja veljien rakkauden, jota siinä ei ollenkaan ole - ainoastaan kylmäverinen teko, yritys johtaa veli epärehellisyyden teille, joita he itse kulkevat ja jolle he ovat toisia johdattaneet …

Niissä joukoissa tilaa on vain lihalliselle ja sokealle ihmiselle, vaan ei kristitylle. Aivan samoin, kuin ei minun ylistetyn Herrani päivistä alkaen yksikään Seurakunnan jäsen ole niihin kuulunut ja yli 62 vuotta itsekin Jumalan perustuksille rakennetun seurakunnan jäsenenä olleena, tietäen, että jokainen seurakunta, joka työntää syrjään Hänen perustuksensa ja asettaa perustukseksi omat asetuksensa, menettää oikeutensa tulla kutsutuksi Evankeliseksi, on minun sanouduttava irti teidän kaavakkeestanne ja kieltäydyttävä minulle luvatusta elatuksesta. Herrani, joka on pystynyt huolehtimaan minusta 82 vuotta, osaa tehdä sen myös jäljellä olevina elinpäivinäni. Samalla, kun lähetän teille tämän kirjeen, palautan teille minulle lähetetyn etumaksun …

Vielä 82 vuoden iässä Ivan Kargel järjesti raamattukursseja. Kuulijoita riitti, vaikka kaikki opiskelijat tiesivät opiskelevansa hengenmenon uhalla. Rukoushuone suljettiin 1932, jonka jälkeen rukouskokoukset jatkuivat Kargelin kotona. Elokuussa 1936 vangittiin tyttäret, Jelizaveta ja Marija Kargel. Veljet järjestivät Ivan Veniaminovitshille asunnon Lebedinin kaupungista. Metsien kautta, pimeän turvin, Kargelin arvokas kirjasto siirrettiin myös kaupunkiin. Kargelia auttanut veli Ivan Hobot sai kymmenen vuotta vankeutta, mutta selvisi elävänä takaisin perheensä pariin ainoana Lebedin seurakunnan vangituista veljistä.

Ivan Veniminovitsh Kargel vangittiin 88 vuoden iässä. Sairas vanki vietiin ensin Lebedinin vankilaan ja sieltä kuorma-auton lavalla Sumin vankilaan. Nuoremmat vangitut veljet sijasivat vaatteensa betonilattialle, kun vanhus nukkui. Seitsemäntoista vuorokauden kuluttua hänet päästettiin kotiin kuolemaan. Sillä välin Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto oli jo ominut Kargelin kirjaston…

Kargelista piti huolta - oman henkensä menetyksen uhalla - Jekaterina Ivanovna Vasilets, Novosibirskin keskitysleirillä ampumalla tapetun veli Mihail Vasiletsin leski. Kun hän aamulla 22.11.1937 taas tuli, ei vanhin enää ollut maan päällä.

Ivan Kargelin tyttäret eivät päässeet isänsä hautajaisiin - he olivat kaikki vangittuina. Leningradista saapunut Jelena Ivanovna tunnistettiin ja vangittiin ennen kuin hän ehti tavata sairaan isänsä. Eikä vapaana ollut monta muutakaan, joka olisi halunnut olla tekemisissä Jumalan miehen tai hänen hautajaistensa kanssa. Isäänsä tapaamaan tullut tytär, Jelena Ivanovna Kargel ammuttiin keskiyöllä 16.01.1938 Sumin kaupungissa 09.09.1937 langetetun tuomion perusteella.

Jelizaveta Ivanovna Kargel, vietettyään kymmenen vuotta Siperian keskitysleireillä kävi isänsä haudalla Lebedinin kaupungissa 1947, salaa. Marija Ivanovna Kargel vietti vankeusajan jatkoineen eri vankileireillä, kuin sisarensa, mutta lopulta molemmat sisarukset asettuivat Kemerovon alueen Jashkinoon. He olivat kirjeenvaihdossa monien uskovien kanssa, ja heidän kirjeitään säilytetty jälkipolville, eikä syyttä. Eli-Zaveta (Jelizaveta - hebr/ven.: Liiton Jumalani) kirjoittaa:

… pakkasten tähden kevättyöt ovat myöhässä. Ehtiikö kaikki kypsyä lyhyen kesän aikana? Se kertoo minulle, että elämämme kesä on jo kovin lyhyt ja meidän on kiiruhdettava kypsyäksemme ennen lähellä olevaa Elonkorjuuta.

Kirjoitus on täältä http://opsti.japo.fi/whozwho/kargel.htm

Ivan Kargelin kirjoitussarjan alkuun Esikuvat puhuvat pääset täältä