Esikuvat puhuvat osa 14 Yhteysuhri ja Ruokauhri

ESIKUVAT PUHUVAT ELI MESSIAS VANHASSA LIITOSSA

UHRIT

"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat Minusta" (Joh. 5:39). Kun nämä sanat sanottiin, niin silloin ei ollut vielä Uutta Testamenttia. Näissä sanoissaan Jeshua puhuu Vanhan Testamentin kirjoituksista. Huomaamme, että Hän tarkoittaa etupäässä Mooseksen kirjoja. Hän sanoo nimittäin: "Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte Minua; sillä Minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte Minun sanojani?" (Joh. 5:46,47)

YHTEYSUHRI JA RUOKAUHRI

 Lue 3 Moos. 3:1-5; 7:11-16, 29-33; 3 Moos. 2:1-13 (kirjoituksen lopussa)

Kun ihminen tietää, että hänen syntinsä ja rikkomuksensa ovat anteeksi annetut, ja on varma siitä, että synti- ja vikauhrissa on kerta kaikkiaan tehty sovitus, ja että hänen polttouhrinsakin on sillä perusteella Jumalalle otollinen, niin hänen sieluunsa tulee todellinen tarve ja vaatimus kiittää Herraa Hänen rikkaasta, sanomattoman suuresta armostaan. Ja hän on valmis uhraamaan jotakin, laskemaan jotakin Herran alttarille Psalmista esittää tämän syvän tarpeen kysyen: "Kuinka minä maksan Herralle kaikki Hänen hyvät tekonsa minua kohtaan?" (Ps. 116:12). Herra on ottanut lukuun tämänkin lunastetun ihmisen syvän tarpeen, ja sen tähden Hän Mooseksen kautta sääti kiitosuhrin (uusi käännös "yhteysuhri").

Tahdomme ensin puhua tämän uhrin nimestä. Jotkut Raamatun kielen tuntijat tahtovat tässä kohdin käyttää sanaa rauhanuhri, mutta useimmissa raamatunkäännöksissä, ja (vanhemmissa) suomalaisissakin, on kuitenkin käytetty sanaa kiitosuhri tai ylistysuhri. Tässä käytetty hepreankielinen sana tarkoittaa jonkin puutteen täyttämistä, jälleen paikoilleen asettamista, niin että asia saatetaan entiseen tilaansa. Kiitosuhrin kautta asetettiin paikoilleen entinen Jumalan ja ihmisen välinen hyvä suhde. Ihminen, israelilainen, sai tässä tuoda esiin kiitollisuutensa ja tyytyväisyytensä sen autuaallisen rauhan johdosta, jonka yhteys ja sopusointu hänen Jumalansa ja Luojansa kanssa hänelle tuotti.

Eivät meidän omat tunteemme eivätkä edes meidän kokemuksemme voi taata täydellisen rauhan suhdetta Jumalaan, vaan sen voi meille taata yksin Messias, joka on ristiinnaulittu meidän syntiemme tähden; sillä "Hän on meidän rauhamme". Tämän asian pitäisi olla mielessämme, ja niin, että se herättäisi sydämessämme kiitosta sekä halua tehdä lupauksia ja antaa itsemme lahjaksi Herralle. Missä ei ole kiitosta eikä iloista antamista ja antautumista, siellä ei suhde Jumalaan ole vielä aivan oikea. Silloin on ihminen vielä esipihalla synti- ja vikauhrialttarin ääressä, eikä hän ole voinut iloisella luottamuksella laskea kättään polttouhrinsa päälle, jonka kautta hän on Jumalalle otollinen. Oi, jospa pian joutuisi aika, jolloin Herran kansa alituisesti laulaisi kiitosta ja ylistystä Herralle, niin kuin Israelin alttarilla alituisesti paloi polttouhrin tuli!

Tavallisesti kiitosuhrissa oli teurastettava jokin Herran määräämistä eläimistä (jae 1). Mutta jos tahdottiin tehdä ylistysuhri tai osoittaa erityistä kiitollisuutta, oli sen lisäksi uhrattava öljyllä voideltuja happamattomia kakkuja (3 Moos. 7:12,13). Nämä ovat siunausta tuottavia esikuvia. Molemmat esittävät meille Messiasta, edellinen ristiinnaulittua Messiasta ja jälkimmäinen sen yhteydessä vielä Messiasta ihmisenä koko Hänen elämässään täällä maan päällä.

Kiitosuhri oli siis myös verinen uhri. Sitä se ei ollut sen tähden, että israelilainen olisi sen kautta saanut syntiensä sovituksen, sillä synnit olivat jo sovitetut, ennen kuin voitiin uhrata kiitosuhria. Mutta veristä uhria käytettiin tässä selvästi osoittamaan sitä perustusta, jolla israelilaisella oli vapaa pääsy Jumalan luo, ja missä vallitsi oikea rauha ja autuaallinen yhteys Jumalan kanssa. Tällä perustuksella hän voi tuntea itsensä lapseksi ja Jumalan perheväkeen kuuluvaksi. Sillä siksi hän oli tullut, ei sen perusteella, mitä hän oli itsessään, ja mitä hän saattoi tehdä oman ansionsa perustuksella, tuntea tunteissaan ja tuoda esille, - vaan ainoastaan sen kautta, että uhri oli kuollut hänen edestään. Tähän uhriin hän siis voi turvallisesti katsoa ja odottaa Jumalan siunausta.

Muistakaamme aina, että yksin Messias ja Hänen sovintokuolemansa on meidän pelastuksemme ja onnellisuutemme perustuksena. Meissä itsessämme ei ole siinä mitään ansiota. Hänen täydellisen alttiiksi antautumisensa kautta me olemme Jumalan lapsia ja Messiaan kanssaperillisiä. Meidän omat tunteemme ja tekomme eivät millään tavoin voi tätä siunausta tuottaa.

Israelilainen saattoi myös, kun hän erityisesti tahtoi kiittää Jumalaa tai tehdä jonkin lupauksen Jumalalle, uhrata happamattomia, öljyllä voideltuja kakkuja. Hän voi siis valmistaa kiitosuhrinsa aivan jokapäiväisistä elintarpeistaan. Jauhoja vakassa ja öljyä astiassa oli joka kodissa Kanaanin maassa. Tälläkin asialla on syvä vertauskuvallinen merkityksensä. Pyhäkön näkyleipäpöydälle asetetuissa leivissä me jo näimme kuvattavan Messiasta Hänen inhimillisessä elämässään täällä maan päällä. Kiitosuhrissa on edessämme sama kuva. Leivät ovat happamattomia sillä Messiassa ihmisenä ei ole virhettä eikä syntiä. Öljy, jolla happamattomat leivät oli voideltu, kuvaa Pyhää Henkeä. Messiaskin oli voideltu ”Pyhällä Hengellä ja voimalla ylhäältä".

Merkillistä tässä kiitosuhrissa on vielä se, että nämä öljyllä voidellut happamattomat leivät asetettiin yhden happamen leivän päälle ja sillä tavoin kannettiin Jumalan eteen. Messiasta kuvataan happamattomissa leivissä; mutta mitä sitten tämä hapan leipä tässä kuvaa? Se kuvaa meitä syntisinä ihmisinä; sillä hapatus on Raamatussa aina synnin ja inhimillisen turmeluksen kuva. Tosin Messias on synti- ja vikauhrina kärsinyt meidän syntiemme edestä, niin että meillä on anteeksiantamus Jumalan luona. Mutta me olemme kuitenkin syntisiä, ja synti asuu meissä, niin kuin Jumalan Sana ja oma kokemuksemme osoittaa. Synti on meidän luonnossamme, ja se voisi uudelleen päästä voimaan ja valloittaa sydämemme, ellei Messias meissä hallitsisi ja sitoisi synnin voimaa.

Taistelu syntiä vastaan on alituisesti käynnissä, ja me voitamme ainoastaan Messiaan kautta - emme oman voimamme kautta. Tässä kiitosuhrin happamessa leivässä me itse esiinnymme syntisinä, mutta me kannamme päällämme ja suojanamme happamattomia, öljyllä voideltuja leipiä. Messias synnittömyydessään ja puhtaassa vaelluksessaan on meidän suojanamme ja asuu meissä. Ainoastaan sen tähden on meidän Herramme alttarille kantamamme kiitosuhri otollinen Jumalalle ja suloisena tuoksuna Hänen edessään. Sitä apostoli Paavali tarkoittaa sanoessaan: "Minä elän, en enää minä, vaan Messias elää minussa" (Gal. 2:20). Syntinen "minä" on kyllä vielä olemassa, mutta se on, niin kuin apostoli sanoo, "ristiinnaulittu Messiaan kanssa".

Polttouhrissa laskettiin kaikki Herran alttarille. Uhraajalle ei siitä jäänyt mitään osaa, eikä papillekaan, paitsi uhrieläimen vuotaa. Mutta tässä annettiin omat osansa sekä uhraajalle että papille. Herra antoi alttariltaan heille osat, niin että tässä syntyi suuri yhteisateria, johon otti osaa myös uhraaja. Polttouhrissa oli uhraaja ainoastaan esiin kantaja ja katsoja, mutta tässä hän sai Herran perheväkeen kuuluvana nauttia Hänen autuaallista yhteyttään.

Herralle olkoon ikuinen kiitos ja ylistys, sillä tämäkin esikuva on täydellisesti toteutunut Messiaassa! Hän, meidän kiitosuhrimme, on Isän mielisuosio ja Hänen sydämensä ilo sekä Hänen rakkautensa ravitsija. Ja Hän on myös minun osani. Isä nauttii Pojastaan Messiaasta, ja myös minä nautin Hänestä. Messias ravitsee Isän sydäntä, ja Hän ravitsee myös minun sydäntäni. Tässä on todellakin valmistettu sellainen rauhanateria ja autuaallinen yhteys, ettei mikään luotu olento maan päällä voi sitä käsittää, ja enkelitkin halajavat katsella sitä ihmeellistä salaisuutta, kun ihminen on yhteydessä Isän kanssa Hänen Pojassaan Jeshuassa Messiaassa Pyhän Hengen kautta. Ihmeellinen ja autuas on tällainen yhteys!

Mutta tässä on kysymyksessä yhteys ei ainoastaan Jumalan ja ihmisen välillä, vaan myös ihmisten välillä keskenään. Aaron, ylimmäisenä pappina, papit ja uhraaja saivat kaikki osallistua kiitosuhrin autuaallisesta ateriasta, ja se yhdisti heidät myös toinen toiseensa keskinäisen rakkauden yhteyteen. Syntinen ihminen on luonnostaan itsekäs ja oman edun tavoittelija. Ja mitä enemmän synnin valta ja Jumalasta vieraantuminen kasvaa, sitä enemmän kasvaa myös sydämissä vihamielisyys ihmisten kesken, niin että veljellinen rakkaus häviää pois. Mutta jos ihminen uskoo Messiaan ja Hänen uhrinsa kautta saa sovituksen ja tulee vapautetuksi synnin vallasta., niin silloin syntyy rakkauden yhdysside ihmistenkin kesken.

Niin on, rakkaat ystävät; Messiaan sovintokuolema on yhdyssiteenä koko Hänen kansalleen. Se antaa syntien sovituksen, otollisuuden Jumalan edessä, ja se antaa veljellisen rakkauden. Se yhdistää Jumalan kanssa ja yhdistää veljet toinen toisiinsa. Ei ole yhtään oikeaa Jumalan lasta, joka ei olisi tällä perustuksella. Kaikki he ovat lähtöisin samasta lähteestä, juoneet samaa elämän vettä, he kaikki ovat samasta kalliosta lohkaistut, he ovat yhtä. Mitä onkaan ihmisten tekemä yhteys, olipa se sitten tieteen, ihmisnerouden tai seuraelämän tapojen aikaansaamaa, olipa se miten kaunis ja herttainen tahansa, mitä se onkaan sen yhteyden rinnalla, joka kasvaa Herran kansan keskellä Messiaan sovintokuoleman perustuksella! Oi, oppikaamme oikein antamaan arvoa Messiaan uhrin aikaansaamalle autuaalliselle yhteydelle, jota Herra itse on meille kuvannut tässä kiitosuhrissa!

Uhrieläimen osat jaettiin kiitosuhrissa erityisellä tavalla; Herra itse oli tarkoin määrännyt ja on. Kaikki sisälmysten rasva, veri ja munuaiset oli pantava Herran alttarille ja poltettava "uhriruokana" (vanh. käänn.: "tuliruuaksi") ja "suloisesti tuoksuvana uhrina" (3 Moos. 3:13-17). Nämä olivat luodun olennon tärkeimpiä osia, jotka edustivat syvimpiä sielun voimia. Rasva on hyvyyden, täydellisyyden ja hedelmällisyyden kuva; veri taas kuvaa elämää ja munuaiset sielun sisimpiä taipumuksia ja liikutuksia. Yhdessä ne kuvaavat Messiasta Hänen salatussa ja tutkimattomassa, yksin Jumalalle tunnetussa alennustilassaan.

Mikä ihana ja autuaallinen ajatus onkaan tässä meidän edessämme! Messias tutkimattomassa olemuksessaan, elämässään, kärsimisessään ja kuolemassaan, on Isän käsiteltävänä ja nautittavana. Hän yksin voi täysin arvioida Messiaan elämän ja työn kauneudet ja ihanuudet, korkeudet ja syvyydet. Hän yksin voi antaa niille oikean arvon ja nauttii niitä juhla-aterianaan. Sen tähden onkin kuulunut ääni: "Tämä on Minun rakas Poikani, johon Minä olen mielistynyt" (Matt. 3 :17) . Kuinka ihana asia tämä onkaan meille, jos vakuuttuneina ja lapsellisessa luottamuksessa voimme sanoa: se kaikki on minun hyväkseni. Jos me totuudessa tahdomme osallistua Messiaasta, niin on Isän luona jo kaikki järjestyksessä; me voimme ilolla ja luottamuksella lohduttaa itseämme Hänen antimistaan. Ne ovat tässä uhrissa esitetyt siinä, mitä Herra oli määrännyt annettavaksi papeille ja itse uhraajalle. Sen jälkeen kun rasva, veri ja munuaiset oli asetettu Herran alttarille, erotettiin rinta ja lapa, heilutettiin Herran edessä (so. heilutettiin edestakaisin Herran kasvojen edessä, joten ne pyhitettiin Hänelle ja kutsuttiin kaikkein pyhimmiksi), ja ne annettiin papeille; muut osat jäivät uhraajalle. Papit ja uhraava israelilainen saivat siis osansa siitä, mikä oli pyhitetty Herralle, ja nauttivat iloisin mielin ruokaa Herran pöydältä.

Kuinka kauniita Jumalan ajatuksia kätkeytyykään tähän esikuvaan! Kaikki ne, jotka Pojan kautta tulevat Jumalan tykö, pääsevät osallisiksi Messiaasta. Tosin kaikki eivät saa yhtä paljon; toiset saavat enemmän, toiset vähemmän. Hän on meitä kohtaan aina sama ja samanlainen; mutta me osallistumme Hänestä ja nautimme Häntä siinä määrin kuin me tunnemme Hänet, ja sen uskon mukaan, jossa me astumme Hänen yhteyteensä. Oi, jospa me uskollisina pappeina ottaisimme nauttiaksemme parhaimpia antimia. Ja me kaikki, jotka uskomme Herraan ja osallistumme Hänestä, olemme Hänen kauttaan pappeja, eikä ole mitään erotusta. Kun olimme ilman Messiasta, olimme kaikki syntisiä. Nyt olemme Messiaassa, eikä taaskaan ole mitään erotusta, niin kuin apostoli sanoo: "Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Messias" (Room. 3:23; Kol. 3:11).

Mutta voi, kuinka pieni onkaan se lauma, jolle Messias todellakin on se, joksi Jumala on Hänet tehnyt, nim., "Jumalan voima ja Jumalan viisaus" (1 Kor. 1:24). Moni tavoittelee rauhaa, mutta ei saavuta sitä, sillä hän ei kulje Jumalan määräämää tietä. Moni tahtoo uhrata kiitosuhria ja olettaa saaneensa rauhan Herrassa, vaikkei vielä olekaan laskenut käsiään syntiuhrinsa Messiaan päälle. Mutta siinä he vain noudattavat omia tunteitaan ja olettamuksiaan. Rauha Herrassa ei tule muulla tiellä kun sillä, jonka Herra itse on asettanut. Syntisen tulee ensin herätessään nostaa kätensä syntiuhrinsa ja vikauhrinsa Messiaan päälle, jonka taivaallinen Isä on asettanut hänen syntiensä sovitukseksi, ja luottaa Häneen, ja silloin tapahtuu apostolin sanojen mukaan: "Sen, joka ei synnistä tiennyt, Hän meidän tähtemme teki synniksi" että me Hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi'" (2 Kor. 5:21). Kun kätkeydymme Messiaaseen, luotamme Häneen, vasta silloin Hänen rauhansa ja rakkautensa tulee meidän nautinnoksemme. Se on tie, kulkekaamme sitä.

Ruokauhri oli nimensä mukaisesti tarkoitettu taivaalliseksi ruuaksi sekä Jumalalle että Hänen kansalleen. Sitä saattoi uhrata kansa, mutta myös papit ja ylimmäinen pappikin. Pappien velvollisuus olikin joka päivä kantaa Herralle ruokauhria, josta toinen osa aamulla ja toinen illalla poltettiin polttouhrialttarilla. Tästä ei jäänyt mitään heidän itsensä nautittavaksi; kaikki oli annettava Herralle ja poltettiin alttarilla. Toisin oli tavallisen israelilaisen uhrissa. Hän saattoi tuoda uhriksi jauhoja ja leivottuja kakkuja minkä verran itse tahtoi; näistä otettiin se määrätty kourallinen jauhoja tai yksi kakku, joka sitten sekä sen kanssa öljyä, suitsutusta ja suolaa annettiin Herralle ja poltettiin alttarilla, mutta jäännös jäi ruuaksi papeille.

Tätä ajatellessamme muistuu elävästi mieleemme tuhlaajapojan vertaus, jossa synnin retkiltä palannut astui Isän rikkaaseen pöytään. Mikä ilo olikaan pitkällisen nälän ja puutteen jälkeen istua aterialle isän kodissa! "Ja he rupesivat iloa pitämään" (Luuk. 15:24). Mutta kun syntinen pääsee iloa nauttimaan Jumalan armopöytään, niin se ei ole laadultaan hetkellistä, vaan se pysyy iankaikkisesti. Jeshua sanoo: "Minä olen elämän leipä; joka tulee Minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo Minuun, se ei koskaan janoa" (Joh. 6:35). Jeshua tarkoittaa, että puute tulee poistetuksi aikaa ja iankaikkisuutta varten.

Tämä ruokauhri saarnaa meille Messiasta taivaallisen Isän ruokana sekä Messiasta Jumalan lasten jokapäiväisenä ravintona. Tarvitseeko Jumalakin ruokaa?! Niin, me puhumme Jumalan suhteista Hänen luotuihin olentoihinsa; ja siitä puhuu pyhä Raamattukin. Jumalan sydämessä on palava halu ihmisten puoleen, ja se on ollut jo siitä päivästä asti, kun Hän kutsui heidät olemaan. Heistä piti tulla jotakin Hänen kunniansa ylistykseksi. Heidän piti olla Hänen ilonaan ja mielihyvänään, minkä tähden Hän loikin heidät kuvansa mukaan, samanlaisiksi kuin Hän on. Ihminen lähti kuitenkin vaeltamaan turmeluksen tietä ja jätti Hänet, joka tahtoi olla ihmisille ilon ja autuuden antajana. Mutta vaikka ihminen on langennut syntiin ja kääntynyt pois Jumalasta, niin Jumala ei ole muuttunut, vaan Hänen tarkoituksensa ihmisen suhteen on sama nyt ja pysyy vielä edelleenkin. Hän ei tahdo ihmisen kuolemaa, vaan Hänen mielihalunsa on auttaa ja pelastaa. Ihmisen pelastus on niin sanoaksemme Hänen sydämensä ruoka ja juoma.

Raamattu puhuu tästä asiasta monella tavalla. Herra valittaa profeetan kautta sanoen: "Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat Minusta" (Jes. 1:2). Tämähän on murtuneen Isän-sydämen valitusta; Hän kuuluttaa sen taivaan ja maan ääriin saakka, jotta luopuneet lapset palaisivat! Toisen kerran Hän huudahtaa: "Voi Minua, sillä Minun käy niin kuin hedelmänkorjuussa, niin kuin viinisadon jälkikorjuussa: ei ole rypälettä syödäkseni, ei varhaisviikunaa, jota Minun sieluni himoitsee" (Miika 7:1). Hänen on nälkä; Hän tahtoisi syödä hedelmiä viinimäestään. Hän etsii hedelmiä, mutta ei niitä löydä. Hän etsii hedelmiä - täydellistä rakkautta, kokonaista antautumista Isän tahdolle, kuuliaisuutta kaikissa asioissa - sitä Hän etsii. Sydäntä liikuttavaa on, mitä kaikkea Hän lupaa niille, jotka näitä hedelmiä Hänelle tuovat. Ja sydäntä järkyttävää on kuulla niitä uhkauksia, joita Hän lausuu niistä, joista Hän turhaan käy hedelmiä etsimässä. Mutta Isän sydän ei saa tyydytystä ihmisten puolelta, kunnes tuli Hän, ihminen taivaasta, Isän ainokainen, joka tässä ruokauhrissa on esikuvana edessämme.

Messias on kaikissa suhteissa tyydyttänyt Isän tahdon ja täyttänyt Hänen sydämensä mielisuosiolla. Isä on taivaasta useampia kertoja julistanut ihmisten kuullen: "Tämä on Minun rakas Poikani, johon Minä olen mielistynyt!" Kuinka täydellisesti Hän täytti Isän tahdon, tyydyttäen Hänen sydämensä mielen, näemme Jeshuan Messiaan omista sanoistakin. Hän sanoo, ettei Hän itsestään, ilman Isää, voi tehdä mitään, että Hän kuulee ja katselee aina Isää, että Hän on taivaasta tullut alas Isän tahtoa täyttämään, ja että Hän tekee ainoastaan sitä, mitä Isä tekee (katso Joh. 5:19, 20,30; 6:38; 8:28; 4:34). Tämä oli Isälle hyvää, suloista tuoksua, sydämen ravintoa, todellinen ruokauhri!

Niin kuin Messias oli ja on sydämen ravintona Isälle, niin Hän on myös kaikkien omiensa ravintoaineena ja elämän ylläpitäjänä. Niin kuin me tarvitsemme jokapäiväistä leipää, jotta maallinen ruumiimme pysyisi elossa, niin meidän tulee myös aina ja joka päivä saada ravintoa Hänestä, "Minä olen elämän leipä", sanoo Jeshua meille monta kertaa (Joh. 6:1), ja sen kautta Hän tahtoo oikein painaa mieleemme, kuinka tarpeellista meille on yhä pitää Häntä ruokanamme. Hän sanoo selvästi ja vakuuttavasti: "Joka syö Minun lihani ja juo Minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä." Älkäämme tässä ajatelko ehtoollista, jota moni luulee Jeshuan tarkoittavan, vaan muistakaamme, että me joka päivä tarvitsemme hengellistä ravintoa elääksemme. Jumalan lapsi tarvitsee ja voi saada nauttia Messiasta itseään, Hänen vanhurskauttaan, Hänen voimaansa, Hänen armoaan ja rauhaansa joka aika, eikä ainoastaan määrähetkinä. Jeshua ei sano: "joka on syönyt", "on juonut'", vaan: "joka syö" ja "'joka juo".

Oi, kuinka suuri ja ihmeellinen siunaus tässä onkaan annettu Jumalan lapselle! Aina ja joka päivä, surussa ja ilossa, vaivassa, kärsimyksissä, kuoleman tuskissa - aina Messias ravintona! Mikä ihana lohdutus, mikä autuaallinen turva! - "Niin kuin Isä, joka elää, on Minut lähettänyt, ja Minä elän Isän kautta, niin myös se, joka Minua syö, elää Minun kauttani" ( Joh. 6:57). Aivan niin. Kiitos oi Herra ja Vapahtaja! Niin kuin Sinä elät Isän kautta, niin Sinun elämäsi alituisesti virtaa meihin meille ravinnoksi! Siten voi todellakin käydä niin, ettei meidän "koskaan tule nälkä" eikä "koskaan jano".

Ruokauhriin kuului neljä ainetta: jauhoja, öljyä, suolaa ja suitsuketta. Edellisissä uhreissa täytyi uhrieläimen vuodattaa verensä ja kärsiä kuolema; mutta ruokauhrissa ei ollut lainkaan kuolemaan antautumista, ei vuodatettu tippaakaan verta. Tämä uhri onkin esikuva Messiaasta sellaisena kuin Hän on elämässään täällä maan päällä.

Jauhot, "lestyt jauhot", olivat pääaineksena. Jeshua itse vertaa itseään vehnänjyvään, ja nämä lestyt jauhot siis kuvaavat Herramme inhimillistä luontoa. Vehnänjyvä on tässä jauhettuna, niin että koko sen sisusta pienimmissä osissaan on nähtävänä, ja sen puhtaus ja hienous on katsojan silmien edessä. Tämä on todellinen kuva Messiaasta, joka on puhdas ja täydellinen ihminen, ilman syntiä ja pienintäkään vikaa. Vehnäjauho pysyi kaikissa paikoissa samanlaisena, ei muuttanut muotoaan eikä väriään, olipa se myllynkiven alla tai papin pehmoisessa kädessä, köyhän israelilaisen taloudessa tai Herran alttarilla. Niin on Messiaskin elämässään; Hän on aina sama, olipa Hän missä paikassa ja missä tilassa hyvänsä, olipa Hän millaisten ihmisten keskellä hyvänsä, ja olivatpa vaikuttimet ulkoapäin Häneen mitkä hyvänsä. Hän on sama "Ihmisen Poika", joka täyttää Isän tahdon sekä auttaa ja ravitsee ihmisiä.

Öljyä käytettiin jokaisessa ruokauhrissa, uhrattiinpa siinä sitten jauhoja tai leivottuja ja paistettuja kakkuja. Öljyä sekoitettiin taikinaan, ja valmiit kakut voideltiin vielä öljyllä, niin että ne olivat kokonaan öljyn läpitunkemat. Öljy on Pyhän Hengen kuva. Ja tässä ruokauhrissa on meille selvästi esitettynä kaksi kallista totuutta Messiaasta ja Pyhästä Hengestä, ja Hän on Pyhän Hengen voitelema. Meidän Herramme Jeshua Messias oli ihminen, todellinen ihminen, mutta vaikka Hän oli maan päällä syntynyt, ei Hän kuitenkaan ollut "maasta" eikä "maallinen"'. Hän erosi tässä suhteessa kokonaan kaikista muista ihmisistä. Hän oli tosin täällä ilmestynyt "syntisen lihan kaltaisuudessa" (Room. 8:3), mutta todellisuudessa Hän on "ensimmäisen Aadamin" vastakohta, hänen, joka on "maasta maallinen"; Jeshua taas on "Herra taivaasta" (1 Kor. 15:47). Hänen alkuperänsä on taivaasta, ja Isä oli valmistanut Hänelle ruumiin Pyhän Hengen voiman kautta (Hebr. 10:5). Sen tähden enkeli sanookin Marialle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sen tähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi" (Luuk. 1:35). Ja toisessa kohdassa Herran enkeli ilmoitti Mariasta Joosefille: "Se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä" (Matt. 1:20).

Mutta Pyhä Henki on vielä erikseen vuodatettu Messiaan päälle. Niin kuin öljyn kanssa leivottu kakku sitten vielä voideltiin öljyllä, ennen kuin se asetettiin Herran alttarille, samoin Messias voideltiin iloöljyllä enemmän kuin Hänen osaveljensä (Ps. 45:8). Ja Johannes Kastaja todistaa tästä: "'Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niin kuin kyyhkysen, ja se jäi Hänen päällensä. Ja minä en tuntenut Häntä; mutta Hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: "Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, Hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä" (Joh. 1:32,33).

Ja Jeshua itse todistaa tästä asiasta erinomaisella tavalla. Hän oli Nasaretin synagoogassa ja luki siellä kansalle seuraavan ihmeellisen kohdan profeetta Jesajan kirjasta: "Herran, Herran Henki on Minun päälläni, sillä Hän on voidellut Minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt Minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia" (Jes. 61:1,2; Luuk. 4:18,19). Tarkatkaamme, mitä Herramme tämän johdosta sanoo! Hän sanoi kansalle: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen" (Luuk. 4:21). Niin, se oli todellakin käynyt toteen. Sillä Pyhän Hengen kautta Jeshua saarnasi, paransi sairaita, teki monta ihmettä ja ajoi ulos riivaajia (Matt. 12:28); Pyhä Henki johdatti Häntä ja täytti Hänet (Luuk. 4:1,14), ja Pyhän Hengen kautta Hän voitti kaikki kiusaukset ja uhrasi itsensä Jumalalle (Hebr. 9:14). Näin oli Jumalan Hengestä siinnyt ja Hengen täyttämä Ihmisen Poika koko elämässään otollisena ruokauhrina Jumalalle, ja Hän on ollut ja on vieläkin tässä ihanassa muodossa meidän sielumme ruokana ja juomana.

Suolaa käytettiin kaikissa uhreissa. Näin oli säädetty: "Jokaiseen uhrilahjaasi sinun on tuotava suolaa" (3 Moos. 2:13). Mutta ruokauhrista sanotaan erikseen: "Äläkä anna Jumalasi liitonsuolan puuttua ruokauhristasi." Suola pitää ruuan maukkaana ja varjelee ravintoaineet mätänemiseltä. Ilman suolaa ne kaikki ovat mätänemisen vaarassa. Kun nyt Jumala kutsuu liittoaan "suolaliitoksi", niin siten Hän osoittaa meille, että se on sellainen liitto, joka ei koskaan joudu kelpaamattomaksi, vaan on iankaikkisesti tuore ja elävä Hänen edessään. Messias on Jumalan liiton kantaja ja katsele Häntä koko Hänen elämässään tai kuolemassaan - kaikkialla on näkymätön voima, joka poistaa turmeluksen ja perikadon. Hän on meidän ruokauhrimme, Hänessä on se suola, jota meidän tulee alituisesti nauttia, ja joka voi estää turmeluksen ajassa ja iankaikkisuudessa.

Tähän ruokauhriin kuuluu myös suitsuketta. Se asetettiin uhrin päälle ja oli siis tärkeänä osana koko tässä "suloisessa tuoksussa" Jumalalle. Suitsuketta käytettiin ilmestysmajan tärkeimmissä paikoissa; siitä nousi suloinen tuoksu Jumalan luo kultaiselta alttarilta, ja Aaron heilutti savuavaa suitsutusastiaa lähestyessään Jumalaa esiripun edessä sekä mennessään veren kanssa kaikkeinpyhimpään suurena sovintopäivänä. Nyt näemme, että se asetettiin ruokauhrin kanssa vaskialttarille. Se oli niin muodoin lähimmässä yhteydessä Jumalan kanssa; Hän yksin nautti sen suloisuutta. Ihmisille ei annettu mitään osaa siitä.

Suitsutus on syvimmän kunnioituksen ja totisimman alttiuden kuva. Ainoastaan Messiaassa on olemassa tällainen sydämen tila jumalallisessa puhtaudessaan. Messias oli koko elämässään alituisena suitsutusuhrina taivaalliselle Isälle, ja ainoastaan Hänelle. Hän teki kaikki Isän kunniaksi ja Isän tahdon mukaan. Hänen pysyvänä tunnussananaan aina ristin kuolemaan asti oli: "Minä en etsi omaa kunniaani" (Joh. 8:50); Hän pyysi Lähettäjänsä kunniaa. Sen tähden Hän elämänsä lopulla juhlallisesti tunnustaakin Isänsä edessä: "Minä olen kirkastanut Sinut maan päällä: Minä olen täyttänyt sen työn, jonka Sinä annoit Minun tehtäväkseni" (Joh. 17:4). Tässä on täydellinen ruokauhri Jumalalle! Ja mekin voimme kantaa sen taivaalliselle Isälle!

Tässä ruokauhrissa ei saanut esiintyä hapatusta eikä myöskään hunajaa. Hapatus on salassa vaikuttavan paheen kuva. Hunaja taas kuvaa luonnollista ystävällisyyttä ja hyvyyttä. Tällaiset luonnollisen ihmisen ominaisuudet näyttävät meistä kyllä hyviltä ja otollisilta, mutta Jumalan silmien edessä ne eivät kestä koetusta. Hunaja ei kestä. Messias oli, mitä Hän oli, Pyhän Hengen kautta. Ja mitä Hän teki, sitä Hän ei tehnyt omasta luonnollisesta voimastaan, vaan Pyhän Hengen kautta. Muistakaamme, ystävät, että meidän oma luonnollinen hyvyytemme ei ensinkään kelpaa Jumalan edessä; vaan Hänen edessään kelpaa ainoastaan se, mikä on lähtenyt Hänestä ja minkä Hän on vaikuttanut; ainoastaan se voi tulla Hänelle "suloiseksi tuoksuksi".

Niin siis Messias on meidän oikea ruokauhrimme, joka on otollinen Jumalalle. Hän voi tuottaa meille voimaa ja elämää. Hän voi tehdä meidät Hänen kaltaisikseen, niin että saatamme oleskella pyhäkössä, jossa saamme Häntä nauttia, niin kuin Hänen oikeat pappinsa, niin, tämä iankaikkinen ruokauhri voi tehdä meidätkin "Messiaan suloiseksi tuoksuksi Jumalan edessä". Tehköön Hän armossaan meidät siihen mahdollisiksi!

Ivan Veniaminovitsh  Kargel  


Haku Esikuvat puhuvat 23 osaa https://tutkitaankirjoituksia.blogspot.com/2020/01/esikuvat-puhuvat-kooste-23-osaa.html
 
Kuka oli Ivan Kargel
https://tutkitaankirjoituksia.blogspot.com/2020/01/uskon-sankari-ivan-veniaminovitsh-kargel.html

3 Moos. 3:1-5

3:1 "Jos hänen uhrilahjansa on yhteysuhri, tuokoon hän, jos hän tuo raavaskarjasta härän tai lehmän, virheettömän eläimen Herran eteen.
3:2 Ja hän laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja papit, Aaronin pojat, vihmokoot veren alttarille ympärinsä.
3:3 Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan
3:4 ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.
3:5 Ja Aaronin pojat polttakoot sen alttarilla polttouhrin päällä, joka on halkojen päällä tulessa, suloisesti tuoksuvana uhrina Herralle.


3 Moos.  7:11-16

7:11 Ja tämä on laki yhteysuhrista, joka Herralle tuodaan:
7:12 Jos joku tuo sen kiitokseksi, niin tuokoon kiitosuhriteuraan lisäksi öljyyn leivottuja happamattomia kakkuja, öljyllä voideltuja happamattomia ohukaisia ja sekoitettuja lestyjä jauhoja öljyyn leivottuina kakkuina.
7:13 Hapatetusta taikinasta leivottujen kakkujen ohella hän tuokoon tämän uhrilahjansa kiitosuhrina uhratun yhteysuhriteuraan lisäksi.
7:14 Ja hän tuokoon siitä yhden kutakin uhrilahja-lajia anniksi Herralle; se olkoon sen papin oma, joka vihmoo yhteysuhrin veren.
7:15 Ja kiitosuhrina uhratun yhteysuhriteuraan liha syötäköön sinä päivänä, jona se on uhrattu, älköönkä mitään siitä jätettäkö seuraavaan aamuun.
7:16 Mutta jos uhrilahjana tuotu teuras on lupausuhri tai vapaaehtoinen uhri, syötäköön se sinä päivänä, jona se on tuotu; jos kuitenkin jotakin siitä jää tähteeksi, saatakoon se syödä seuraavana päivänä

3 Moos.  7:29-33

 
7:29 "Puhu israelilaisille ja sano: Joka tuo Herralle yhteysuhrinsa, tuokoon Herralle uhrilahjan tästä yhteysuhristaan.
7:30 Omin käsin hän tuokoon Herran uhrit; tuokoon rasvan ynnä rintalihan, ja toimitettakoon niiden heilutus Herran edessä.
7:31 Ja pappi polttakoon rasvan alttarilla, mutta rintaliha olkoon Aaronin ja hänen poikiensa oma.
7:32 Ja oikea reisi antakaa papille anniksi yhteysuhriteuraistanne.
7:33 Se Aaronin pojista, joka uhraa yhteysuhrin veren ja rasvan, saakoon oikean reiden osaksensa.

 

3 Moos. 2:1-13

2:1 "Jos joku tahtoo tuoda Herralle lahjaksi ruokauhrin, olkoon hänen uhrilahjanaan lestyjä jauhoja; ja hän vuodattakoon siihen öljyä ja pankoon sen päälle suitsuketta
2:2 ja vieköön sen papeille, Aaronin pojille, ja pappi ottakoon kourallisen niitä jauhoja ja sitä öljyä ynnä kaiken suitsukkeen ja polttakoon tämän alttariuhriosan alttarilla suloisesti tuoksuvana uhrina Herralle.