Esikuvat puhuvat osa 23 Israel ja Pyhäkkö matkalla

ESIKUVAT PUHUVAT ELI MESSIAS VANHASSA LIITOSSA

"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat Minusta" (Joh. 5:39). Kun nämä sanat sanottiin, niin silloin ei vielä ollut Uutta Testamenttia. Näissä sanoissaan Jeshua puhuu Vanhan Testamentin kirjoituksista. Huomaamme, että Hän tarkoittaa etupäässä Mooseksen kirjoja. Hän sanoo nimittäin: "Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte Minua; sillä Minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte Minun sanojani?" (Joh. 5: 46,47)

ISRAEL JA PYHÄKKÖ MATKALLA

 Lue 4 Moos. 4:1-32 (kirjoituksen lopussa)

Meillä on ollut tilaisuus puhua ilmestysmajasta ja sen ihanista esikuvallisista esineistä sekä myös siitä, kuinka jumalanpalvelus siellä alkoi ja ketkä sitä toimittivat. Mutta Israelin kansa ei ollut vielä saapunut "lupauksen maahan", vaan he olivat matkalla sinne, ja heidän oli vielä kauan aikaa kuljettava erämaan tietä. Näin ollen herää itsestään kysymys: kuinka kävi vaellus, ja kuinka pyhäkkö kuljetettiin erämaan läpi? Tästä tahtoisimme nyt lopuksi puhua ja sitä varten olemme merkinneet luettavaksi jakson Neljännestä Mooseksen kirjasta. Jumala on viisaudessaan järjestänyt suuret, ihanat ilmoituksensa näissä viidessä Mooseksen kirjassa niin, että kukin kirja muodostaa erikoisen jakson, ja kullakin kirjalla on oma tarkoituksensa ja luonteensa.

Ensimmäinen kirja on luomisen kirja, jonka tarkoitus on näyttää meille kaikkien luotujen alku ja meidän Jumalamme suuret tarkoitukset maailmaan nähden. Siinä ei puhuta mitään ilmestysmajasta.

Toinen kirja, lunastuksen kirja, näyttää meille, kuinka Israelin kansa karitsan veren kautta armoitettuna pääsi pois siitä orjuudesta ja tuhosta, joka sitä Egyptissä uhkasi, sekä Jumalan ojennetun käsivarren johdolla lähti vaeltamaan Kanaanin maata kohti. Kuinka ihmeellinen kuva tässä onkaan meille ihanasta lunastuksesta Jeshuassa Messiaassa! Tässä kirjassa ovat tietenkin myös useimmat "tulevan hyvän varjokuvista", joista edellä olemme puhuneet.

Kolmas kirja on pyhityksen kirja, ja se näyttää meille tietä pyhän Jumalan luo ja teroittaa vaellusta Hänen yhteydessään. Siinä on monta tärkeää huomautusta ilmestysmajan merkityksestä.

Neljäs kirja puhuu tämän Herran lunastaman ja Hänen yhteydessään elävän kansan vaelluksesta erämaan halki. Se kertoo pysähdyspaikoista matkalla, kansan käyttäytymisestä Jumalaa kohtaan, sen murheista ja iloista sekä Jumalan hyvyydestä, pitkämielisyydestä ja rangaistuksesta. Syystä tätä kirjaa voitaisiin nimittää Israelin matkakirjaksi.

Kansan lähtiessä Egyptistä Jumala jo alusta pitäen määräsi, että heidän tuli lähteä matkalle. "Sano Israelin lapsille, että he lähtevät matkaan" - oli ikään kuin tunnussanana heille aina Egyptistä Kanaanin maalle asti. Ei heillä saanut olla pysyväistä olinpaikkaa missään, ennen kuin pääsisivät perille. Sen tähden he asuivat teltoissa, jotka pystytettiin ja purettiin jälleen. Toisissa paikoissa he saivat viipyä jonkin aikaa; vieläpä Herra antoi heille virkistyksen hetkiäkin erämaan yksitoikkoisuudessa. Mutta heidän täytyi kuitenkin aina olla valmiina lähtemään matkalle, milloin vain Herra antoi siihen merkin. Kauemmin viipyminen jossakin paikassa ei ollutkaan kansalle hyväksi. Siinain luona, jossa he viipyivät yli vuoden ajan, he alkoivat palvella epäjumalia. Himohautojen luona he söivät kuukauden ajan lihaa omaksi turmiokseen, ja Sittimissä viipyessään he alkoivat harjoittaa haureutta Mooabin tyttärien kanssa ja palvella epäjumalia (4 Moos. 25:1-3). Ei siis ollut mitään hyvää kauan viipymisestä. Sen tähden Herra oli määrännyt: vaeltakaa!

Näin on Messiaan kautta lunastettu kansakin saanut vaeltaa aina alusta pitäen tähän päivään asti! Sanokaa, onko Messiaan seurakunnalla ollut pysyväistä sijaa maan päällä? Eikö se ole vaeltanut majoissa ja muuttanut asuinpaikkaa aina siitä lähtien, kun se syntyi? Tosin on olemassa paikkoja, joista kehutaan, että Messiaan kirkko on siellä asunut jo tuhat vuotta. Mutta katselkaamme tarkemmin, niin saamme huomata, ettei se siellä asu levossa, vaan se onkin surkeasti nääntynyt ja kuollut, niin ettei ole jäljellä muuta kuin kuiva kuori.

Totinen Messiaan seurakunta ei asetu mihinkään mukavasti lepäämään. Ei, se pieni lauma, joka tuntee Paimenensa, vaeltaa paikasta toiseen, välistä länteen, välistä itään, välistä taas pohjoiseen tai etelään, ja välistä taas takaisin samoihin paikkoihin. Voi, kuinka vaivalloinen onkaan matka toisinaan ollut, ja kuinka paljon verisiä jälkiä onkaan tiellä! Ja vielä tänäkin päivänä antaa ympäröivä maailma muistutuksia siitä, ettei heillä ole täällä mitään pysyvää paikkaa. Tosin valitettavasti joskus tapahtuu, että vaeltajat unohtavat olevansa matkamiehiä; he alkavat viipyä ja viihtyä. Mutta silloin he tuottavat turmiota itselleen ja vahinkoa ympäröivälle maailmalle. Ellei koskaan olisi syntynyt lihallista viipymisen mieltä eikä maailman rakkautta, ja jos vaellus olisi käynyt niin kuin se kävi ensimmäisessä alussaan, niin olisi suuren Paimenen ja taivaallisen johtajan tarkoitus jo kauan sitten toteutunut ja koko maailma olisi jo saanut kuulla iloisen sanoman Hänestä. Oi jospa Herran kansa edes näinä viimeisinä aikoina aina muistaisi, että he ovat matkamiehiä!

Mutta koska Herran kansa kokonaisuudessaan on matkaileva kansa, niin saa myös jokainen sen yksityinen jäsen olla matkamiehenä. Hän saa matkasauvan käteensä jo silloin, kun oppii tuntemaan Messiaan Vapahtajanaan. Tämä on hänelle "muukalaisuuden" aika, ja hänen oikea isänmaansa ja kotinsa on siellä ylhäällä. Tosin täällä vaelluksen aikana on jokin virvoituskin tarjolla, siellä täällä jokin Eelim, missä on virkistävää vettä ja varjostavia palmupuita, mutta pysyväistä olinpaikkaa ei ole. Aina vain kuuluu määräys: vaella! Mutta isänmaa ja Herran Jeshuan hankkima koti on kuitenkin taivaassa, ja sen tähden kuuluu matkalla riemulaulun ääni:

Kiitos Herran, pian jo kohtaa
ajan virta määränpään.
Isä luokseen lapset johtaa
kodin turviin lepäämään.
Autuudessa, autuudessa
ikuisessa viipymään.

(Hlv. 544:3)

Niin, Israelin piti siis vaeltaa, mutta ei muutoin kuin pyhäkkö mukanaan. Se oli Jumalan määräys. Mainitsemastamme raamatunkohdasta me luemme, kuinka Aaron ja hänen poikansa sinä päivänä, jona leiri oli purettava ja matkalle lähdettävä, menivät ilmestysmajaan ja aloittaen kaikkeinpyhimmästä aina esipihan pienimpään esineeseen saakka valmistivat kaiken matkaa varten, niin että Herran asunto kaikkine osineen voi olla mukana matkalla. Jumala tahtoi niin muodoin olla aina kansansa keskellä ja vaeltaa heidän kanssaan (3 Moos. 26:11,12).

Herra Jumala itse vaeltamassa kansansa kanssa! Mikä suuri siunaus tässä olikaan! Kuka voi sen oikein käsittää? Nyt oli kansalla luotettava johtaja erämaassa, "ulvontakorvessa". He eivät tunteneet maita, eivät tienneet, mihin vaeltaa; Mooseskin saattoi joskus olla pelon vallassa. Kerrankin hän sanoi Hoobabille: "Älä jätä meitä, sillä sinähän tiedät, mihin meidän sopii leiriytyä erämaassa; rupea siis meille oppaaksi " (4 Moos. 10:31). Mutta satunnaista heikkoutta oli Mooseksenkin pelko. Johtaja oli luotettava; Hänen silmänsä ei herennyt valvomasta eikä johdattamasta. Ja mikä turvallisuus olikaan kansalla matkalla! Tämä heikko ja pelon vallassa oleva kansa olisi suurimmissakin vaaroissa ja vihollisten uhatessa voinut vaeltaa juhlasaatossa, jos he olisivat aina muistaneet, mikä turva heillä oli Johtajassaan. Ja vihdoin, kuinka rikkaita he olivatkaan sellaisessa johdossa! Kansa oli orjakansa, se vaelsi kuivassa ja hedelmättömässä erämaassa, mutta Jumalassa heillä oli kaikkien antimien lähde; ei ollut mitään puutetta! Autuas, sinä Israelin kansa!

Mutta autuas myös sinä, uuden liiton kansa! Hän, joka esikuvallisesti kulki Israelin kanssa erämaassa, kulkee vielä tänäänkin voimassa ja todellisuudessa omien valittujensa kanssa. Ja Hän kulkee heidän kanssaan oman sydämensä halusta, suuren rakkautensa vaatimuksesta. "Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" - niin Hän lausui viimeisinä hetkinään täällä maan päällä ennen taivaaseen astumistaan, ja sen Hän sanoi täysin vapaaehtoisesti, sulasta rakkaudestaan. Ja missä kaksikin tai kolme matkamiestä yhdessä kulkee, siellä Hänkin on mukana. Oi, jospa köyhät matkamiehet sen aina muistaisivat! Älkööt he milloinkaan alkako epäilyksen hengessä kysyä: "Onko Herra meidän keskellämme?" Hän pitää sanansa, Hän on heidän kanssaan, sillä Hän rakastaa heitä, niin kuin Isä on rakastanut Häntä (Joh. 15:9). Sen tähden, sinä matkamies, katso uskossa Häneen, luota Häneen, joka on sinua matkalle johdattanut, ja sinä saat vaeltaa täysin turvallisesti, tulet matkalla runsaasti ravituksi, ja ihana matkasi päättyy juhlasaatossa perille. Sen tähden voit jo nyt laulaa:

Siioniss' on määränpäämme,
armon ikivuoret
sinne, sinne rientäkäämme
vanhat sekä nuoret

Mutta Israelin tuli myös - niin Herra oli säätänyt - erämaamatkallaan kantaa pyhäkköä mukanaan. Tosin oli varsinaisiksi kantajiksi määrätty Leevin sukukunta. Mutta Raamattu ilmoittaa meille, että leeviläiset edustivat koko kansan esikoisia; Herra näki siis näissä leeviläisissä edustettuna koko kansan. Sillä näin Herra julisti Moosekselle: "Erota leeviläiset israelilaisten keskuudesta, että leeviläiset olisivat Minun omani. Sillä he ovat kokonaan annetut Minun omikseni israelilaisten keskuudesta; kaiken sen sijaan, joka avaa äidinkohdun, israelilaisten kaikkien esikoisten sijaan, Minä olen heidät ottanut omikseni" (4 Moos. 8:14,16). Leeviläiset vaelsivat siis kuormitettuina; siinä kannettiin koko kansalle kuuluvaa kallista tavaraa. Mahtoipa olla merkillinen näky tämä leeviläisten joukko! He kulkivat yksitellen tai kaksi ja kaksi kantaen huolellisesti peitettyjä ja suojeltuja tavaroita. Muut matkamiehet kantoivat tavaroita, joita tarvitaan ravinnoksi ja mukavuudeksi tiellä. Leeviläiset, Israelin kansan edustajat Herran edessä, uhrasivat kaiken voimansa ja aikansa yksinomaan niiden tavaroitten kantamiseen, jotka koskevat iankaikkisen elämän tarpeita!

Jokaisen Jumalan lapsen tulee vieläkin kantaa Herransa pyhiä tavaroita täällä matkallaan maailman erämaan halki. Herra on niin säätänyt. Näistä kantajista ja kannetuista tavaroista tulee maailma huomaamaan, että on olemassa kalliimpia ja ihanampia tavaroita kuin "Egyptin aarteet", ja että matkamiehen tulee välttää kaikkea "lihallista nautintoa synnissä", vaikka se näyttäisikin kuinka suurelta ja viehättävältä hyvänsä. Maailman tulisi tietää ja ymmärtää, että Messias, Hänen ihanat aarteensa ja rikkautensa, Hänen rauhansa ja ilonsa, sekä Hänen kirkkautensa odotus - nämä ovat kalliimpia ja suurempia kuin kaikki maailman hyvyydet.

Tosin moni Jumalan lapsi täällä vaeltaessaan sekaantuu maailman asioihin ja joutuu kantamaan tavaroita, jotka eivät hänelle kuulu ja joita hänen tulisi välttää. Mutta se tulee hänelle vahingoksi. Hän ottaa kantaakseen liikaa ja tarpeetonta kuormaa, ja niin hän uupuu, väsyy ja kompastuu. Ja silloin hän tulee köyhäksi Messiaan tavaroista. Ja moni on langennut ja eksynyt väärälle tielle. Kuinka kipeältä ja ikävältä mahtaakaan silloin tuntua matkan päässä, kun jumalallisen valon kautta nähdään, että tyhjää varjoa on ajettu takaa ja ettei ole kannettu Messiaan aarteita, niin kuin olisi pitänyt!

Vielä on otettava huomioon, että jokaisen piti kantaa ne pyhät esineet, jotka Jumala oli määrännyt hänen kannettavikseen. Kukaan ei saanut ottaa sitä esinettä, jonka olisi itse tahtonut tai joka hänelle käteen sattui. Herra järjesti itse kaikkeinpyhimmän, pyhän osan ja esipihan esineiden kantamisen oman järjestyksensä mukaan. Tuhansia oli kantajia, mutta kaikki saivat osansa ja tehtävänsä sukunsa mukaan ja isiensä huonekuntien mukaan. Leeviläisiä oli kolme sukua: geersonilaiset, kahatilaiset ja merarilaiset. Geersonilaiset polveutuivat Leevin vanhimmasta pojasta, ja niille olisi siis luonnollisen järjestyksen mukaan ollut annettava etusija. Mutta Herra määräsi etusijalle kahatilaiset. Kunkin sukukunnan jäsenet saivat niin muodoin erikoisen tehtävänsä; kuka kantoi kalliimpia, kuka vähäarvoisempia esineitä. Ei missään raamatunkohdassa ole kuitenkaan kerrottu mitään siitä, että kantajat olisivat kadehtineet toinen toistaan. Kaikki tiesivät kantavansa Herralle kuuluvia tavaroita ja niin muodoin olevansa Herran palvelijoita. Ja eivätkö itse asiassa majan vaarnat ja koukut olleetkin yhtä tärkeät kuin majan päällä oleva kerubipeite! Ja olivathan seinälaudatkin tärkeät kaikkeinpyhimmässä, jossa liitonarkki sijaitsi! Jos pieninkin tämän ihmeellisen ja suurenmoisen rakennuksen esine puuttui, niin oli heti jotakin vaillinaista. Ei, kantajien ei tarvinnut kadehtia toinen toistaan; he olivat kaikki tärkeässä työssä. Ei kukaan heistä voinut sanoa toiselle: "Ei ole väliä, vaikka sinä kannettavinesi jäisitkin jäljelle! "Ei kukaan voinut myöskään ajatella itsestään: "Minähän olen tarpeeton tässä suuressa kantojoukossa!" - Ihmeellisesti oli Herra itse järjestänyt tämän suuren "tulevan hyvän" esikuvan!

Esikuva on hyvä ja ihana. Mutta voi, kuinka Messiaan maanpäällisessä seurakunnassa nykyään onkaan heikkoutta ja puutteellisuutta, joka ei vastaa vanhan liiton ihanaa esikuvaa! Kuinka paljon turhaa kiirehtimistä etupäähän ja toisten halpana pitämistä onkaan olemassa tämän Herran kansan eri osastojen kesken! Sen sijaan, että jokainen osasto pitäisi tärkeänä ja kalliina sitä, mitä Herra on antanut sen säilytettäväksi ja kannettavaksi, aletaan kerskata siitä, että kaikkeinpyhin on heidän hallussaan, koska ovat tuoneet esille monta kallista totuutta. Ja melkein kaikki osastot pitävät halpana merarilaisia, jotka kantavat seinälautoja, köysiä ja vaarnoja, sydämessään ajatellen heistä: "Kuinka halpoja esineitä te kannattekaan, mitä arvoa niillä onkaan!" Pitäisihän meidän aina muistaa, että kaikki Jumalan valtakunnan kalleudet, olivatpa ne ihmisten silmissä pieniä tai suuria, ilmoittavat yhteisesti koko Messiaan, ja että pieninkin säde kirkkaudesta on hyödyllinen valon vahvistamiseksi! Ja voi, kuinka paljon heikkoutta uskossa, vieläpä lankeemusta ylpeilemiseen ja riidanhaluun tällainen väärä katsantokanta tuokaan mukanaan Herran kansan keskuudessa! Ja kaikkihan vaeltavat kuitenkin samaa tietä, kohti samaa päämäärää ja saman Herran johtamina!

Oi jospa tila Siionissa parantuisi! Herra, auta meitä! Mielihyvin saattaa silmämme kuitenkin katsella yksityisiä vaeltajia ja eri osastoissa olevia pienempiä piirejä. Siellä nähdään hiljaisia Herran ihanuuksien kantajia, joiden kilpeen on piirretty: usko, toivo ja rakkaus. He pitävät ilonaan saada jollakin, vaikkapa halvalta näyttävällä tavalla palvella Herraansa, ja he murehtivat suuresti, kun maailman erämaan halki yhteistä. kotimaata kohti vaeltavat joutuvat eripuraisuuteen ja ylpeyteen.

Kun Israel aikoi lähteä matkalle, peitettiin kaikki kalliit esineet hyvin huolellisesti. Itse ylimmäinen pappi Aaron meni Jumalan antaman käskyn mukaan poikineen kaikkeinpyhimpään, ja sieltä aloittamalla peitettiin kaikki pyhät esineet ja käärittiin huolellisesti matkaa varten. Se oli tarpeellista niiden suojelemiseksi; mutta sitä paitsi ei yksikään vieras ja utelias silmä saanut niitä katsella - niitä sai katsella ainoastaan pyhäkössä kävijä. Kantaja kyllä tiesi, mitä esinettä hän kantoi, mutta ei hänkään saanut silmillään nähdä sen loistoa ja arvoa. Niin oli, ulkoapäin ei näkynyt mitään kauneutta eikä loistoa. Hylkeennahoilla peitetty pyhäkkökin oli ulkoapäin halvan ja mitättömän näköinen. Ainoastaan pyhäkössä oleva Jumalan palvelija saattoi nähdä ja ihailla kirkkautta ja loistoa. Ei mistään paikasta ulkoapäin sitä voitu nähdä. Yksittäisten esineiden arvo ja kirkkaus oli käsiteltävä koko pyhäkön yhteydessä, osana pyhäkössä. Sitä paitsi yksittäiset esineet piti peittää siitäkin syystä, etteivät ihmiset alkaisi tehdä niille jotakin.

Älkää koskaan, rakkaat ystävät, luulko, että maailma alkaa omaksua ja kiitellä niitä armolahjoja, joita olette Jumalalta saaneet. Maailma pitää niitä halpa-arvoisina eikä niitä tunne. Hän, joka itse kerran vaelsi täällä halvassa hylkeennahkapeitteessä, ja joka lähti täältä maailmasta pois kärsimysten ja kuoleman punaisessa oinaannahkapeitteessä, Hän on järjestänyt niin, että Hänen kauttaan ja Häneltä teihin tulleet kirkkauden lahjat ovat teissä ulkoapäin katsottuina peräti halvassa muodossa. Maailma ei anna niiden kauneudelle ja ihanuudelle mitään arvoa. Te ette itsekään aina tiedä niiden arvoa, sillä ne ovat kaikki pelkkiä armolahjoja. Sen tähden apostoli sanoo: "Mitä sinulla on, jota et ole saanut?" (1 Kor. 4:7) Mutta hyvä onkin, että Herran aarteet ovat peitossa, ja ettemme itsekään niitä oikein tunne. Sillä hyvin pian meissä saattaisi nousta ylpeys ja itserakkaus. Parempi on, että ne ovat peitossa; aikanaan ne kyllä tulevat ilmi kirkkaudessa. Mutta tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että Herran lahjat olisi pantava liinaseen käyttämättöminä. Ei, opetuslapsethan ovat "maan suola" ja "maailman valkeus", vaikka maailma ei tunne heissä kätkettyjen Herran lahjojen arvoa.

Kullekin näistä kantajista annettiin kannettavaksi hänelle soveltuva kuorma. Oli sekä raskaampia että keveämpiä esineitä; mutta Herra oli järjestänyt niin, että keveämpiä esineitä, joita nimitettiin "pyhimmiksi", kannettiin olkapäillä, mutta raskaimpia esineitä kuljetettiin vaunuissa. Sen mukaan kuin oli voimia, Hän antoi kuormaa, ja sen mukaan kuin oli kuormaa, Hän myös antoi voimia. Kun ilmestysmaja valmistettiin, lahjoittivat kansan päämiehet Herralle kuusi vaunua, jotka annettiin leeviläisille, niin kuin luemme 4 Moos. 7:3-9. Kahatilaiset eivät saaneet yhtään vaunua, geersonilaiset saivat kaksi ja merarilaiset neljä vaunua. Geersonilaisten sukukunta kuljetti majan suuria ja raskaita peitteitä, joita ei voitu jakaa. Siihen tarvittiin enemmän voimia kuin esim. liitonarkin, näkyleipäpöydän, kultaisen lampunjalan ja kultaisen alttarin kantamiseen. Merarilaisten voimia kysyttiin vieläkin enemmän, kun heidän tuli pitää huolta vahvoista perustuspatsaista ja seinälaudoista, ja sen tähden Herra oli heidän käytettävikseen jättänyt neljä vaunua.

Niin ihmeellisesti ja hyvin on Herra vielä nytkin järjestänyt palvelijainsa ja työmiestensä tehtävät. Sen mukaan kuin on voimia, Hän antaa kuormaa; ja sen mukaan kuin on kuormaa, Hän antaa voimia. Ei Herran kansan koskaan tarvitsisi valittaa, että heidän Herransa on antanut heidän kannettavikseen liian suuria kuormia. Hän antaa voiman, ja Hän määrää kuorman. Sen tähden, veljeni ja sisareni, jos Herra on sinulle antanut vaikealta näyttävän tehtävän, niin käy vain rohkeasti toimeen, sillä Hän antaa myös varmasti siihen voimia. Ja jos olet saanut jotakin nimenomaista kannettavaksi, niin tiedä, että ne ovat pyhimpiä asioita; älä sitä jätä äläkä pyydä saada luovuttaa toiselle. Kahatilaiset kantoivat olkapäillään heille uskottuja pyhiä esineitä, eivätkä he astuneet takarivissä ja muitten jäljessä, vaan ensimmäisinä, eturivissä. Oi jospa aina tuntisimme oikean paikkamme ja rohkeasti ryhtyisimme toimiin!

Lopuksi ajatelkaamme Israelin kansan vaelluksen ihanaa päämäärää. Mihin tämä kansa vaelsi? Siinailleko, Kaades-Barneaan, Nebon vuorelle vai Jordanin lakeuksille? Ei, näistä paikoista ei yksikään ollut heidän lopullinen päämääränsä. Tosin he usein matkalla väsyivät, ja heitä halutti paremmin mennä taaksepäin kuin eteenpäin. Mutta Herra oli asettanut heille lepopaikan ja päämäärän, ja sinne Hän johdatti heidät. Heidän halunsa saada nauttia Egyptin hyvyyksiä ja palata sinne takaisin sekä heidän tahtonsa viipyä matkoilla kauemmin lepopaikoissa oli suorastaan vastaan sen Herran tahtoa, joka vaelsi heidän kanssaan, se oli uppiniskaisuutta Häntä vastaan. Se paikka, jossa oli vietettävä oikeaa sapattilepoa, ei ollut erämaassa. Se oli siellä, mihin Herra oli sen määrännyt, ja mihin Hän pyhällä sormellaan oli tien viitoittanut. Israelin piti unohtaa se, mikä oli takanapäin, ja pyrkiä kohti sitä, mikä oli edessäpäin. Heidän sydämensä tuli olla siellä, missä oli heidän tuleva kotinsa. Ja heidän tuli aina katsella kaukana olevaa, näkymätöntä maata kohti - sinne heidän tuli rientää. Siellä sitten oli teltat ikipäiviksi purettava; siellä oli vakinainen asuinpaikka, siellä oli ilmestysmajakin muuttuva ihanaksi temppeliksi! Ihana oli päämäärä, ja kun Herra oli heidän keskellään, niin se oli myös varmasti saavutettava!

Rakkaat kanssamatkaajat, muistakaamme aina tämän vaelluksemme oikeaa päämäärää! Ostakaamme täällä meidän kanssamme kulkevalta Herraltamme silmävoidetta, jotta näkömme kirkastuisi, niin että näkisimme kirkkaammin ja selvemmin. Silloin mielemme raitistuu ja sydämemme rientää edeltäpäin ihanaan päämäärään. Niin, siellä, siellä on meidän lopullinen ja täydellinen lepopaikkamme. Siellä me saamme nähdä Hänet sellaisena kuin Hän on. Siellä panemme pois matkasauvamme ja saamme käteemme rauhan palmun, siellä on Jumalan perustama asunto meille valmiina, ja se pysyy iankaikkisesti. Ja siellä meidän toivomme muuttuu omistamiseksi ja uskomme näkemiseksi! - Vielä vähän vaelluksen aikaa - vielä jokin päivänmatka, jos on tarpeellista, ja - sitten olemme perillä. Ei mikään ihme, että täällä jo toisinaan ikävöiden laulelemme:

Oi, kuink' autuasta käydä
kotiin Isän johdolla!
Kohtapa jo päättyy matka
Kaanaan ilorannalla.

Silloin voittovirsi kaikuu,
niin kuin suurten vetten pauhina.
Jumalan ja Veriyljän,
Karitsan, on kunnia!

(H.T. 144: 1)

Ivan Veniaminovitsh  Kargel 

Haku Esikuvat puhuvat 23 osaa https://tutkitaankirjoituksia.blogspot.com/2020/01/esikuvat-puhuvat-kooste-23-osaa.html

Kuka oli Ivan Kargel
https://tutkitaankirjoituksia.blogspot.com/2020/01/uskon-sankari-ivan-veniaminovitsh-kargel.html

4.Mooseksen kirja  4:1-31

4:1 Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen:
4:2 "Laske Leevin jälkeläisten joukosta Kehatin jälkeläisten lukumäärä suvuittain ja perhekunnittain,
4:3 kolmikymmenvuotiset ja sitä vanhemmat aina viisikymmenvuotisiin saakka, kaikki, joiden on palveltava toimittamalla askareita ilmestysmajassa.
4:4 Kehatin poikien palvelustehtävänä ilmestysmajassa olkoon tämä: huolenpito korkeasti-pyhistä.
4:5 Ja leirin liikkeelle lähtiessä menkööt Aaron ja hänen poikansa ja päästäkööt alas esiripun sekä peittäkööt sillä lain arkin;
4:6 sitten he pankoot sen päälle sireeninnahkapeitteen ja levittäkööt päällimmäiseksi vaatteen, kokonaan punasinisistä langoista tehdyn, ja asettakoot paikoilleen sen korennot.
4:7 Ja näkyleipäpöydälle he levittäkööt punasinisen vaatteen ja pankoot sen päälle vadit ja kupit, maljat ja juomauhrikannut; ja ainainen leipä olkoon myös sen päällä.
4:8 Sitten he levittäkööt näiden päälle helakanpunaisen vaatteen ja peittäkööt sen sireeninnahkapeitteellä ja asettakoot paikoilleen sen korennot.
4:9 Ja he ottakoot punasinisen vaatteen ja peittäkööt seitsenhaaraisen lampun lamppuineen, lamppusaksineen, karstakuppeineen ja kaikkine öljyastioineen, joita sen hoitamisessa käytetään.
4:10 Ja he käärikööt sen ja kaiken sen kaluston sireeninnahkapeitteeseen ja pankoot kantopaareille.
4:11 Ja kultaiselle alttarille he levittäkööt punasinisen vaatteen ja peittäkööt sen sireeninnahkapeitteellä ja asettakoot paikoilleen sen korennot.
4:12 Ja he ottakoot kaiken jumalanpalveluskaluston, jota pyhäkössä käytetään, ja käärikööt sen punasiniseen vaatteeseen ja peittäkööt sen sireeninnahkapeitteellä ja pankoot kantopaareille.
4:13 Ja he puhdistakoot tuhasta alttarin sekä levittäkööt sen päälle purppuranpunaisen vaatteen
4:14 ja pankoot sen päälle kaiken kaluston, jota alttarilla käytetään: hiilipannut, haarukat, lapiot ja maljat, kaiken alttarikaluston; ja levittäkööt sen päälle sireeninnahkapeitteen ja asettakoot paikoilleen sen korennot.
4:15 Ja kun leirin lähtiessä liikkeelle Aaron ja hänen poikansa ovat valmiiksi peittäneet pyhäkön ja pyhäkön kaiken kaluston, niin tulkoot Kehatin pojat kantamaan, mutta älkööt koskeko pyhäkköön, etteivät kuolisi. Tämä on ilmestysmajasta se, mikä on Kehatin poikien kannettava.
4:16 Ja Eleasar, pappi Aaronin poika, pitäköön huolen seitsenhaaraisen lampun öljystä, hyvänhajuisesta suitsukkeesta, jokapäiväisestä ruokauhrista ja voiteluöljystä; hän pitäköön huolen koko asumuksesta ja kaikesta, mitä siinä on, pyhäköstä ja sen kalustosta."
4:17 Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen:
4:18 "Älkää päästäkö kehatilaisten sukuhaaraa häviämään leeviläisten joukosta.
4:19 Näin siis tehkää heille, että he saisivat elää eivätkä kuolisi lähestyessään kaikkeinpyhintä: Aaron ja hänen poikansa menkööt ja asettakoot heidät jokaisen tekemään palvelustehtäväänsä ja kantamaan kannettavaansa;
4:20 mutta älkööt nämä menkö katsomaan pyhiä esineitä, älkööt silmänräpäykseksikään, etteivät kuolisi."
4:21 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
4:22 "Laske myöskin Geersonin jälkeläisten lukumäärä perhekunnittain ja suvuittain;
4:23 pidä kolmikymmenvuotisten katselmus ja sitä vanhempien, viisikymmenvuotisiin asti, kaikkien, joiden on palveltava toimittamalla palvelusta ilmestysmajassa.
4:24 Geersonilaissukujen tehtävänä palveltaessa ja kannettaessa olkoon tämä:
4:25 he kantakoot asumuksen telttakankaan kaistat ja ilmestysmajan, sen peitteen ja sireeninnahkapeitteen, joka on sen päällä päällimmäisenä, sekä ilmestysmajan oven uutimen
4:26 ja asumusta ja alttaria ympäröivän esipihan ympärysverhot ja sen portin uutimen sekä niiden köydet ja kaiken niiden hoitamiseen tarvittavan kaluston; he toimittakoot kaiken, mitä siinä on tehtävä.
4:27 Aaronin ja hänen poikiensa käskyn mukaisesti tapahtukoon kaikki geersonilaisten palvelus, mitä hyvänsä he kantavat ja toimittavatkin, ja antakaa heidän hoitoonsa kaikki heidän kannettavansa.
4:28 Tämä on geersonilaissukujen palvelustehtävä ilmestysmajassa; ja he hoitakoot toimensa Iitamarin, pappi Aaronin pojan, johdolla.
4:29 Pidä Merarin jälkeläisten katselmus suvuittain ja perhekunnittain;
4:30 pidä kolmikymmenvuotisten katselmus ja sitä vanhempien, viisikymmenvuotisiin asti, kaikkien, joiden on palveltava toimittamalla palvelusta ilmestysmajassa.
4:31 Ja nämä ovat uskotut heille kannettaviksi heidän toimittaessaan palvelusta ilmestysmajassa: asumuksen laudat, sen poikkitangot, pylväät ja jalustat
4:32 sekä ympärillä olevan esipihan pylväät jalustoineen, vaarnoineen ja köysineen, kaikki niiden kalusto ja kaikki, mitä tarvitaan niiden hoitamiseen. Ja antakaa heidän hoitoonsa nimeltä mainittuina ne kalut, joiden kantaminen on heidän tehtävänään.